Juha-Pekka Joona ja Mikko Hietala innostuivat muinaisesineiden rekonstruktioiden eli ennallistusten tekemisestä neljä vuotta sitten. Tuolloin tehtiin Muhoksen Hangaskankaalla arkeologisia kaivauksia, joissa löydettiin useita esihistoriallisia nuolenkärkiä. Pojat alkoivat pohtia, miten erilaiset kärjet eroavat käytännössä toisistaan.
"Ja kun halusimme testata nuolia, tarvitsimme tietysti myös jousen. Koska muinaistyyppistä jousta ei mistään löytynyt, päätimme tehdä sellaisen itse", Hietala muistelee naureskellen.
Sittemmin aseita on askarreltu monenlaisia: kirveitä, keihäitä, talttoja ja nuolia kivestä, puusta, luusta, pronssista ja raudasta. Jousiaseet ovat kuitenkin molemmille mieluisimpia.
Jousiaseisiin ja kokeelliseen arkeologiaan liittyvät myös Joonan ja Hietalan viimeistelyä vailla olevat pro gradut -tutkimukset.
Joonan gradusta tulee yleisesitys esihistoriallisista jousiaseista Pohjois-Euraasiassa, Hietalan tutkimusaiheena puolestaan on pronssikautisen jousiaseen rekonstruoiminen ja käyttö.
Kokeellinen arkeologia on harvinainen ja vaativa gradun aihe. Siitä ei voi yhtäkkiä ryhtyä väsäämään opinnäytettään, vaan takana on oltava tietämystä muinaistekniikasta sekä kädentaitoja. Sekä Hietala että Joona ovat harrastaneet puukäsitöitä pitkän aikaa, ja muinaistekniikoiden osaaminen on karttunut opiskeluvuosien varrella.
"Ennen kuin voi tehdä kokeellisen arkeologian tutkimuksen, on opeteltava alkuperäiset työtavat ja tunnettava materiaalit eli perehdyttävä muinaistekniikoihin", Hietala valottaa.
Perehtyminen alkaa arkeologiseen materiaaliin tutustumalla, tutkimalla muinaisten työvälineiden materiaaleja ja valmistustekniikoita. Sitten sovelletaan nykytietämystä. Esimerkiksi tässä tapauksessa on tärkeää tietää, miten jousiaseet toimivat.
"Kun tunnetaan muinaistekniikat, voidaan alkaa miettiä, miten tehdään samanlainen ase nykypäivänä. Käytännössä me apinoimme materiaalit ja työstämistavat, jotta pääsemme alkuperäiseen malliin", Hietala kiteyttää.
Tutkimus voidaan painottaa joko siten, että pyritään toteuttamaan alkuperäisiä työtapoja tai pyritään samanlaiseen lopputulokseen nykyaikaisia menetelmiä käyttäen.
"Minä olisin esimerkiksi voinut tehdä jousen pronssikirveellä, mutta koska tavoitteenani oli nimenomaan paras mahdollinen lopputulos, päätin käyttää vannesahaa ja höylää", Hietala kertoo. Samoilla linjoilla on myös Joona.
Ensimmäinen tieteellinen kokeellisen arkeologian tutkimus tehtiin Suomessa vasta 1990-luvun puolivälissä, joten ala on vielä lapsenkengissään. Vaikka Oulun yliopiston arkeologian opiskelijoiden Mikko Hietalan ja Juha-Pekka Joonan pro gradut ovatkin vasta perustutkinnon opinnäytteitä, voi herroja siis hyvin perustein kutsua kokeellisen arkeologian uranuurtajiksi.