Ateneumin tuore johtaja Maija Tanninen-Mattila kiirehtää tapaamiseemme täynnä intoa, iloa ja avoimuutta. Työhuoneessa ikkunan viherkasvit muuttavat pakkasviimaisen Rautatientorin viidakoksi.
Selvää Nunnu-ainesta, samaa tarmoa, neuvokkuutta ja ajatusten nopeutta.
Tai oikeastaan - tapaan Nunnun esikuvan. Maija Tanninen-Mattilan äiti Oili Tanninen on 1960-1970-luvun lopun jo legendaaristen Nunnu-lastenkirjojen ja animaatiofilmien tekijä. "Äiti teki kotona koko ajan töitä", tytär kertoo.
Maija Tanninen-Mattila on käynyt Ateneumissa lapsuudesta saakka. Aula tuo aina saman rauhan tunteen, kun kadun vilinä jää ovien taakse ja korkeat portaat johtavat tuttujen teosten luokse.
Ateneum on tuttu myös äidin kertomuksista. Keraamikoksi opiskelleen äidin opinahjo oli samassa rakennuksessa. Aina väliajoilla hän oli piipahtanut tapaamaan Suomen taiteen kultakauden aarteita.
Taiteesta muistoja
"Toivoisin, että kaikille tulee tavaksi käydä Ateneumissa tapaamassa taidetta. On elämys kohdata todellisuudessa teos, jonka on ollut vaikkapa koulukirjassa. Aidon teoksen näkeminen sykähdyttää ulkopuolisen kuvatulvan jälkeen", Tanninen-Mattila sanoo.
Taide koostuu elämänikäisiksi muistoiksi. Ja taide antaa iloa ja lohtua, yksin tai yhdessä, kaikissa elämänvaiheissa.
Tanninen-Mattila vakuuttui taiteen elämyksellisestä merkityksestä Helsingin Taidehallissa lukiessaan taiteilija Kaarina Kaikkosen "pikkutakki-installaatiossa" käyneiden henkilöiden kommentteja.
"Museon peruskysymyksiä onkin, että pystyy luomaan edellytyksiä monentyyppisille kokemuksille", hän lisää.
Tulossa 1950-luku
Laajat taidenäyttelyt ovat Ateneumin brändi, tavaramerkki, hyvänä esimerkkinä vaikkapa huippusuosion saavuttanut Edelfeltin 150-vuotisjuhlanäyttely.
Tanninen-Mattila haluaa jatkaa tätä linjaa. Ja Suomen taiteen historiassa riittää merkittävien taiteilijoiden merkkivuosia. Taiteenkin historia hahmottuu moni tavoin tärkeiden vuosien ympärille. Ja samalla on tärkeää esittää myös taiteen kansainvälisiä yhteyksiä.
Museoiden ohjelmistot vaativat pitkän suunnitteluajan. Vuoden 2008 ohjelmistossa alkaa näkyä uuden johtajan kädenjälki. Tässä vaiheessa hän haluaa kertoa vain sen, että 1950-luvun taiteessa on paljon kiinnostavia ilmiöitä ja että tuo aika tullee olemaan eräs näyttelyteemoista.
Mahdollisuuksien talo
Ateneum on taiteen todellinen monitoimitalo kokoelmineen, näyttelyineen, oheisohjelmineen, kouluprojekteineen ja tutkimustöineen.
Tanninen-Mattila oli juuri kuullut, että talossa on opintokäynnillä opettajakoulutuksen opiskelijoita. Itse näin kuinka alaluokkalaisten parijonot lähtivät kipuamaan kohti identiteettimaalauksiamme, Edelfeltin, Schjerfbeckin, Akseli Gallen-Kallelan ja monen muun tunnetuimpia teoksia.
Sähköinen Ateneum laajentuu kaiken aikaa tietoverkoissa kaikkien saavutettavaksi. Maija Tanninen-Mattila ei voi kuin ihailla nuorten kykyä käyttää internetin materiaalia.
Maija Tanninen-Mattila haluaa Ateneumin kaikkien taloksi. Helsingin Taidehallissa hän oppi olemaan lähellä taiteilijoita ja yleisöä. Tämän kokemuksen tärkeyden hänen toivoo säilyttävän Ateneumissakin.
Lähtiessäni näin vanhan rouvan tutkivan oululaissyntyisen Isak Wacklinin muotokuvaa, mahdollista omakuvaa, vuodelta 1750-luvulta. Maalauksen myötä muistot ylsivät pohjoiseen, yli 600 kilometrin päähän Ouluun, oman suvun kaukaiseen historiaan.