Oulu Se oli yhtä aikaa huumaa, kiimaa, toiveita ja pelkoja. Kärppien vuosituhannen vaihteen yrittämisessä ja lopulta nousussa liigaan kulminoitui yksi aikakausi oululaisessa kiekkohistoriassa.
Numero 20, Juha Joenväärä, oli omalla merkittävällä panoksellaan rakentamassa pohjaa sille dynastialle, joka on 2000-luvulla korjannut hedelmät koriinsa.
Laitahyökkääjä oli kaukalossa periksiantamaton duunari, maskimies vailla vertaa. Joenväärä seisoi vastustajan maalin edessä hakattavana ja survoi reboundeja sisään kiitettävällä tahdilla. Ovela, viekas ja tilannevahva pelaaja.
Miehen kiekkoura tarjosi onnen hetkiä: hauska kausi 1. divisioonassa 1995-96, ensimmäiset liigapelit Espoossa, nousujuhlat Raksilassa ja Kärppien uuden liigataipaleen alkuhuuma, kun Erkka Westerlundin valmentama runkosarjan voittaja ja mestarisuosikki Jokerit sai kyytiä puolivälierissä.
"Sakke (Sakari Palsola) iski silloin ratkaisumaalin riparista minun tolppalaukauksen jälkeen", Joenväärä muistaa.
Sitten on se yksi muisto, jolle voi nyt jo hymyillä. Kärppien tappio kauden 1998-99 päätteeksi TuTo:lle ei hevin unohdu kärppäfaneilta. Joenväärä pystyi ammentamaan siitä voimaa jo seuraavana kesänä.
"Mato Valtonen heitti hyväntekeväisyysottelussa meille TuTo:n lippalakin. Pidin sitä lippistä kesätreeneissä siihen asti, kunnes joku oli polttanut sen. Syyllinen ei ole tiedossa", Joenväärä nauraa.
Voi tietenkin olla, että syyllisiä on kyseisessä tapauksessa useampia.
Nykyisin Joenväärän aika on perheellisenä miehenä kortilla. Vaikka hän seuraa tuloksia tiiviisti, vierailee hän enää harvoin Raksilassa.
"Toivoisin hyvin voimakkaasti, että jonkinlainen Euroopan liiga toteutuisi. Näkisin mielelläni täällä ruotsalaisia, saksalaisia ja sveitsiläisiä joukkueita."