Lähes kaikki lapsiperheet kohtaavat uniongelmia joskus. Yöheräilyt rasittavat vanhempia usein eniten.
Vauvojen yöheräilyt kuuluvat asiaan, ja parivuotiaistakin puolet herää yössä ainakin kerran. Osin kyse on normaalista keskushermoston kypsymättömyydestä.
Toisaalta lyhyet havahtumiset unisyklien välissä jatkuvat läpi elämän. Jotkut lapset valpastuvat tällöin muita herkemmin, mistä voi kehittyä yöheräilykierre. Myös nämä lapset pystyvät useimmiten puolen vuoden iästä oppimaan itsekseen nukahtamista. Kun se onnistuu, yöheräilyt vähenevät.
Joskus lapsi herättää vanhempansa öisin vuosia, koska ei osaa tuudittautua itse uudestaan uneen. Usein kyse on uniassosiaatio-ongelmasta: lapsi on oppinut tietyn unirituaalin iltaisin ja vaatii samaa yöllä.
"Vanhempi nukuttaa lapsen esimerkiksi paijaamalla. Kun lapsi herää yöllä, hän odottaa, että taas tullaan paijaamaan", sanoo lasten unihäiriöitä tutkinut lääkäri Juulia Paavonen.
Eräät vanhemmat keinuttivat lapsensa uneen kantoliinalla. Käytäntö toimi vuoden, mutta sitten siitä kehittyi ongelma. Lapsi ei yölläkään nukahtanut uudestaan muutoin kuin kantoliinassa keinuen. Kun lapsi oli 1,5-vuotias, vanhemmat hakivat apua.
"Tällaisesta rutiinista pääsee eroon 4-5 vuorokaudessa", Paavonen lohduttaa. Sama koskee vaikkapa unimaitoa tai muuta vanhempien läsnäoloa vaativaa nukutustapaa.
"Väsyneille perheille on tyypillistä lyhytjännitteisyys. Kokeillaan yksi ilta jotain, mutta jos se ei toimi heti, palataan vanhaan."
Vuorokausirytmin säännöllisyys on avain yöheräilyjen vähentämiseen. Jos rytmi on pahasti sekaisin, voi viedä viikkoja sen korjaamiseen.
Väsyneen vanhemman kannattaa nukkua itse muutama vuorokausi hyvin, ennen kuin lähtee korjaamaan lapsen rytmiä. Silloin jaksaa pysyä suunnitelmassa.
Paavosen mielestä yöheräilyn takia lienee helpointa, että lapsi nukkuu ensimmäiset elinkuukaudet vanhempien makuuhuoneessa omassa sängyssä. Aivan pientä vauvaa hän ei suosittele otettavaksi viereen nukkumaan.
Yöheräilyt helpottavat viimeistään 2-3 ikävuoden jälkeen, mutta tilalle voivat tulla nukahtamisvaikeudet. Myös muita uniongelmia, kuten unissakävelyä tai yöllisiä kauhukohtauksia, voi ilmetä. Joskus ne liittyvät liian vähäiseen uneen.
Uni voi häiriintyä stressin, liiallisen tai liian vähäisen aktiviteetin tai epäsäännöllisen vuorokausirytmin vuoksi.
Viikonloppuisin voidaan valvoa ja nukkua myöhään, eikä arkisin päästä normaalirytmiin kiinni. Lapsilla uni-valverytmi ei ole vakiintunut niin hyvin kuin aikuisilla, jolloin tasapaino järkkyy herkemmin.
Nukahtamisvaikeus saattaa johtua siitäkin, että lapsi käy ylikierroksilla iltaisin tai kaipaa läheistä vuorovaikutusta vanhempansa kanssa. Jos lapsi haetaan päiväkodista viideltä, ja nukkumaanmeno koittaa kahdeksalta, aikaa jää niukasti.
Paavonen kehottaa tällöin järjestämään iltaan yhteistä, lasta huomioivaa tekemistä, kuten ulkoilua tai rauhallista liikuntaa.
Jopa puolet suomalaislapsista nukkuu jatkuvasti liian vähän. "7-vuotiaat nukkuvat keskimäärin vähän yli 8 tuntia, kun tarve olisi lähellä kymmentä."
Paavonen pitää yhtenä syynä elämäntapaa: illan aikana pitää ehtiä tehdä vaikka mitä. Jos vanhemmat ja lapset haluavat pitkän työpäivän jälkeen puuhata yhdessä, nukkumaanmenoa pitää venyttää.
Aikuinen sietää univajetta paremmin kuin lapsi. Mitä enemmän lapsella on univajetta, sitä enemmän hänellä on levottomuutta, käytöshäiriöitä ja suorituskyvyn laskua.
Lasten unihäiriöt vaikuttavat koko perheen hyvinvointiin, parisuhteeseen ja äitien masentuneisuuteen.
Joskus uniongelmissa tarvitaan lääkärin apua. Esimerkiksi uniapnea on alihoidettu vaiva, joka heikentää oppimiskykyä. Myös infektio, allergia tai atopia voi viedä yöunet.