Ensi maaliskuussa pidettävien Venäjän presidentinvaalien tulos on ennalta selvä: Kremlin nykyinen isäntä Vladimir Putin valitaan toiseksi nelivuotiskaudeksi. Tulos voi olla Venäjän kehityksen ja ennustettavuuden kannalta hyväksi, mutta se uhkaa antaa korvapuustin toiveille Venäjän edes vähittäisistä ensiaskelista kohti demokratiaa.
Vaaliasetelmien falskius paljastuu, kun silmäilee Putinin "kilpailijoiksi" asettuvien nimilistaa. Presidentiksi mielivät Putinin lisäksi esimerkiksi nyrkkisankari, hautausurakoitsija, viinakeisari, juutalaisvastainen kiihkoilija ja kommunisti, joka on esittänyt KGB:n perustajan patsaan uudelleenpystytystä.
Tuhatvuotisen Venäjän ensimmäiset, ja toistaiseksi ainoat likipitäen demokraattiset, presidentinvaalit pidettiin 12. kesäkuuta 1991. Tuolloin Boris Jeltsin sai 57 prosenttia äänistä vaaleissa, joissa hänellä oli useita vakavasti otettavia vastaehdokkaita. Äänestäjät todella käyttivät valtaansa. Kremlin silloinen isäntä Mihail Gorbatshov sai seurata vaaleja voimattomana syrjästä. Jeltsinin uudelleenvalinnassa 1996 ja hänen nimikkoehdokkaansa Putinin valinnassa presidentiksi 2000 oli jo järjestelyn makua.
Vuonna 2004 astian maku on jo etova. Kremlin sormenjäljet kuultavat läpi kaikesta presidentinvaaleihin liittyvästä. Junailu alkoi joulukuisista duuman vaaleista, joihin Kreml masinoi nopeasti Synnyinmaa-nimisen puolueen nakertamaan kommunistien kannatusta. Juoni onnistui. Läntisen demokratian mittoja edes jossain määrin täyttävät puolueet, liberaali Jabloko ja oikeistovoimien liitto SPS, tärväsivät mahdollisuutensa hajottamalla voimansa kahteen puolueeseen. Kumpikaan ei ylittänyt äänikynnystä.
Duuman vaalien loppunäytös nähtiin viime viikon maanantaina. Putinin tukipuolueet löivät duuman avausistunnossa hynttyyt yhteen; niillä on kahden kolmasosan enemmistö, jonka avulla presidentti voi säädättää lakeja ja muuttaa perustuslakia.
"Se (duuma) näyttää (lokakuun) vallankumousta edeltäneeltä neljänneltä duumalta, jossa tsaarilla oli enemmistö", entinen neuvostopääministeri, duuman riippumaton jäsen Nikolai Ryzhkov sanoi. Johtajan titteli voi olla tsaari, pääsihteeri tai presidentti, mutta Venäjän järjestelmä toimii enemmän tai vähemmän samalla tavalla.
Näin tuli hoidelluksi parlamentaarinen oppositio. Seuraavaksi oli vuorossa presidentillinen oppositio. Työ tuli vain tehdyksi liiankin hyvin duuman vaaleissa. Niiden jälkeen Putinin ainoat varteenotettavat vastaehdokkaat, kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov ja liberaalin Jablokon nokkamies Grigori Javlinski, ilmoittivat boikotoivansa 14. maaliskuuta pidettävää presidentinvaalien avauskierrosta. Zjuganov löi Jeltsinin vuoden 1996 vaalien avauskierroksella, mutta hävisi tälle toisella kierroksella.
Jos boikotti onnistuisi, lain vaatimat 50 prosenttia äänestäjistä eivät ehkä vaivautuisi uurnille. Jos kävisi näin onnettomasti, Putin ei voisi asettua ehdolle uusiin vaaleihin. Kreml tarvitsi äkkiä täyte-ehdokkaita, jotka eivät uhkaisi Putinin valintaa, mutta jotka loisivat vaaleihin aitouden tuntua. Ehdokkaita nousikin kuin sieniä sateella. Tarjolla on Kremlin nukke-ehdokkaita tai erikoisia, Putinin uudelleenvalinnan kannalta vaarattomia persoonia.
Presidentin tukimiehen Vladimir Zhirinovskin puolue heitti kehään ex-nyrkkeilijä Oleg Malyshkinin, josta puoluejohtaja sanoi taannoin, ettei tämä "ymmärrä mitään". Liikemies Vladimir Bryntsalov on saanut lähinnä alkoholin valmistuksesta tekemillään miljoonilla pilkkanimen "pontikankeittäjä". Hän johtaa Venäjän sosialistipuoluetta.
Pimeimpiä voimia ehdokasjonossa edustaa evp-kenraali Albert Makashov, joka on syyttänyt "jutskuja" Venäjän ongelmista. Makashov on saanut juutalaisvastaisuudestaan vastaansa jopa Yhdysvaltain senaatin. Synnyinmaa-puolue, Kremlin tekele, voi imuroida ääniä peräti kahdella ehdokkaalla. Tunnetumpi heistä on Neuvostoliiton keskuspankin entinen pääjohtaja Viktor Gerashtshenko. Jos presidenttipelin pyörittäjien tarkoitus on osoittaa Venäjälle ja ulkomaailmalle, että Putin on ainoa järkeenkäypä vaihtoehto, he ovat onnistuneet. Tällainen ehdokaslista turvaa Putinille rökälevoiton ja vaaleille demokratian kulissin.
Perivenäläisen ajattelun mukaan synnyinmaa ei pärjää ilman "lujaa kättä". Gorbatshov puhui aikoinaan "demokratisoinnista", ja Putinin koodisana on "ohjattu demokratia". Niin kauan kuin tällainen purematta niellään ja vaaleja tässä hengessä järjestetään, venäläisen vallankäytön syvin olemus ei muutu. Voi olla, ettei läntinen demokratia koskaan tulekaan Venäjälle, mutta edes mahdollisuus edetä kohti sitä on taas neljä vuotta tuonnempana. Niin kauan kuin länsi katsoo tällaista peliä sormien läpi, se saa varautua kaikenlaisiin epämiellyttäviin yllätyksiin.
Seuraava saranakohta tulee, kun Putinin toinen kausi päättyy 2008. Putinilla on duumassa kylliksi tukea poistaa siitä määräys, joka rajoittaa presidentin toimikaudet kahteen. Putin on toisen kautensa lopussa 2008 vasta 55-vuotias.
Korkein oikeus tulkitsi jo Ukrainassa, että presidentti Leonid Kutshma voi asettua ehdolle myös tämän vuoden vaaleissa, koska perustuslain määräys kahdesta viiden vuoden presidenttikaudesta ei koske häntä. Poliittisesti kauas haiseva tulkinta nojasi siihen, että perustuslaki tuli voimaan vasta 1995. Kutshma valittiin ensimmäisen kerran 1994. Putinilla ei ole tällaista porsaanreikää, mutta hänen käsissään on voima muuttaa itse perustuslakia. Vielä kolmaskin, ja neljäskin, kausi voisi tuoda Venäjään lisävakautta, mutta yksinvallan riskit ovat ilmeiset. Venäjän historia on jo täynnä henkilöpalvontaa ja kaikenlaisia aatteita. Demokratia ei niihin valitettavasti kuulu.