Nimi keräporonjäkälä aivan ilmeisen palleroporonjäkälää esittävän kuvan yhteydessä on voinut hämmentää monia biologian läksyjä kuulustelevia vanhempia. Kun uusi nimi koulukirjassa esiintyy, tarkoittanee se sitä, että lajin nimi on muutettu. Vai tarkoittaako?
Lajinimet eivät ole ikuisia, mutta tässä tapauksessa keräporonjäkälä paljastui kirjantekijän virheeksi. Jäkälätutkija, Oulun yliopiston kasvimuseon intendentti Pekka Halonen hämmästelee keräporonjäkälä-nimeä, eikä muista koskaan moista kuulleensa.
Perehdyttyään tarkemmin alan kirjallisuuteen Halonen selventää, että keräporonjäkälä ei ole aivan tuulesta temmattu nimi. Se on palleroporonjäkälän synonyymi, mutta ei virallinen nimi - eikä ole koskaan ollutkaan.
Mutta miksi nimiä on paljon? Syy on yksinkertainen: eri puolilla maata on ollut monia kansankielisiä nimiä, mutta vakiintuneet nimet ovat puuttuneet.
Lintujen nimistöä tutkineen Kaisa Häkkisen mukaan vasta 1900-luvun puolivälissä päästiin suomen kirjakielessä tilanteeseen, jossa jokaiselle lintulajille on yksi ja yksiselitteinen nimitys.
Yhtenäistäminen kesti kauan, sillä nimistön määrätietoisen kehittämisen aloitti William Nylander julkaisemalla vuonna 1849 Suomi-kirjassa luettelon suomalaisten lintujen suomenkielisistä nimistä.
Komiteat nimien kimpussa
Miksi virallisetkin nimet muuttuvat? Syitä on lukuisia. Lajiston tuntemus on monissa ryhmissä puutteellista ja lajikäsitysten muuttuessa muuttuu nimistökin. Herkkutatti on paljastunut monilajiseksi ryhmäksi, ja lajistoomme kuuluvat muun muassa männyn-, koivun- ja tammenherkkutatti.
On myös mahdollista, että nimenantoperuste osoittautuu virheelliseksi. Niinpä kangasmyrkkyseitikki on nyt keltavyöseitikki. Nimenmuutoksen takana ovat tutkimukset, joissa laji on todettu myrkyttömäksi. Uusi nimi kertoo lajin jalassa olevan keltaisia vöitä.
Nimistöjen pohtimiseen Suomessa on perustettu lukuisia nimistötoimikuntia ja -työryhmiä, jotka ovat tavallisesti olleet eliöryhmäkohtaisia.
Tuoreimpana tuloksena on Suomen Biologian Seuran Vanamon nimeämä työryhmä laatinut suomenkielisen nimen yli 8 000 tavallisimmalle kalalajille.
Luettelossa ovat luonnonvaraisten kalojemme lisäksi muun muassa meillä viljellyt ja viljelykokeiluissa olevat lajit, lähes kaikki akvaarioissa pidetyt lajit sekä elinkeino- ja harrastuskalastuksen kannalta merkitykselliset ulkomaiset kalat.
Nyt eksoottisissa kalajutuissakin kaikki puhuvat siis samoista lajeista.
Tunnetuimmat esimerkit muuttuvista nimistä koskenevat lintuja, sillä maailman kaikille noin 9 500 lintulajilla on annettu suomenkieliset nimet. Nimien takaa löytyy Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen nimistötoimikunta, jonka ensimmäinen kokoonpano aloitti työnsä jo vuonna 1981.
Suomenkielisissä lintu- ja luontokirjoissa käytettiin kovin vaihtelevia lintulajien nimiä, joten yhtenäistämisen tarve oli ilmeinen. Suomalaisten lintujen nimet olivat toki olemassa - kansanomaisia nimityksiä meillä on linnuille valtavasti. Monien eksoottisten lajit toimikunnan sen sijaan oli keksittävä: muurat, vilistäjät, rillit, mesikot...
Suomenkielisen nimen lähtökohtana saattoi olla ulkonäkö, levinneisyysalue, elintavat tai vaikkapa tieteellinen tai englanninkielinen nimi.
300 lajia katoaa alalajeihin
Viime keväänä toimintansa aloitti BirdLife Suomen nimistötoimikunta. Sen tehtävänä on päivittää vuonna 1999 julkaistua suomenkielistä maailman lintujen nimistöä. Vanhasta nimistöstä katoaa noin 300 lajia, jotka tulkitaan nykyisin alalajeiksi.
Nimistöön tulee noin 500 uutta lajia, jotka tulkittiin aikaisemmin alalajeiksi, ja näille tarvitaan suomenkieliset nimet. Viime vuonna paljastui, että tavin alalajina pidetty Pohjois-Amerikassa pesivä muoto on oma lajinsa. Koska sitä tavataan säännöllisesti Euroopassa, ja Suomeenkin oli harhautunut puolensataa yksilöä, oli vakiintunut nimi jo valmiina: amerikantavi.
Kertooko nimi sukulaisuudesta?
Kielellisten seikkojen lisäksi lintujen nimistön kehittelyssä pohdittiin myös sukulaisuussuhteita. Pitäisikö suomenkielisen nimen ilmentää myös sukulaisuutta? Monet vakiintuneet nimet kun eivät tältä kannalta ole oikeita.
Komitea päätyi toteamaan, että nimistön laatimisessa yhdistyy sekä lintututkijoiden, -harrastajien että laajemman yleisön kiinnostus. Nimiin vaikuttavat siis muutkin asiat kuin lajien luokittelu. Näin esimerkiksi vesipääsky ja tervapääsky säilyttivät vanhat nimensä, vaikka kumpikaan ei ole pääsky. Nimistökomiteoita tarvitaan jatkossa myös sen vuoksi, että edelleen löytyy tieteelle uusia lajeja - jopa linnuissa, joka on parhaiten tunnettuja eliöryhmiä.
Vuonna 2002 kuvattiin Brasiliasta uusi papukaijalaji, tieteelliseltä nimeltään Pionopsitta aurantiocephala. Höyhenettömän päänsä takia se on saanut englanninkieliseksi nimekseen bald parrot - kaljupapukaija suoraan suomennettuna.
Pionopsitta-suvun lajit on nimetty arateiksi. Olisiko uusi viidakon siivekäs siis kaljuaratti?