Oulun kaupunginorkesterin Sinfoniakonsertti 3. Johtajana Arvo Volmer. Solistina Helsingborgin lyömäsoitinduo, Ulf Svensson ja Andreas Pålsson Madetojan salissa 3.10.
Vanhan materiaalin uudelleen tarkasteltavaksi ottaminen ei ole ollut musiikinhistoriassa harvinaista. Monet säveltäjät ovat löytäneet avun suorista lainauksista, parafraaseista, muistumista, pikku vastaavuuksista tai suurten rakenteiden yhtäläisyyksistä.
Eikä aina ole ollut edes kyse ikuisesta lahjattomien teemasta: 'ei ole mistä ottaa, täytyy lainata'.
Arvostavaa hommage-tyylin vuorovaikutusta edusti Arvo Volmerin johtaman Oulun kaupunginorkesterin ja Helsingborgin lyömäsoitinduon tulkitsema tanskalaisen Per Nørgårdin (s. 1923) sävellys Bach to the Future, joka perustuu kolmeen preludiin (C-duuri, Fis-duuri ja d-molli) Johann Sebastian Bachin kokoelmasta Das Wohltemperierte Klavier 1.
Per Nørgårdin mielenkiinto on kohdistunut Bachin preludien rytmisiin ja rakenteellisiin puoliin. Hän panee isä-Bachin ja itsensä soimaan samanaikaisesti jatkuvassa matemaattisessa muuntelussa. Säveltasojen ja kestojen sukulaisuuden pystyy aistimaan, vaikka kokonaisuus on nykypäivää - ehkä myös tulevaisuutta, ellei keksitä vanhan ja uuden synteesiä parempaa tietä ulos pluralistisesta hämmennyksestä.
Tiukasti järjestäytynyt teos etenee "uloskirjoitettuna" vahvalla, omaperäisellä energiallaan. Se vaihtelee olomuotoaan yllättävänkin järjestelmällisesti, joten harhalyönneille ja muillekaan epämääräisyyksille ei jää tilaa, vaikka välillä tekstuurin voisi vannoa olevan arvalla heitettyä.
Basso- ja vaskipainotteista orkesteriosuutta sen sijaan kalvoi (ainakin tässä esityksessä) lievä väkisin mukaan ymppäämisen tuntu. Oulun kaupunginorkesteri taustoitti lyömäsoittajia kovin varovaiseen tyyliin.
Solistit, Helsingborgin sinfoniaorkesterin muusikot Ulf Svensson ja Andreas Pålsson, soittivat sävykkäästi ja tarkasti. Ammattitaito kuvastui muun muassa siinä, miten kaikki aksentit oli loppuun saakka mietitty ja miten tyylikkäästi rikottujen sointujen, melodialinjojen ja rytmien kerroksellisuus toteutui, olivatpa käytössä marimbat, vibrafonit, tavalliset rummut tai steel-rummut.
Nørgård-Bachin yhteiseen perspektiiviin virittäytymisessä auttoi konsertin alussa soitettu J. S Bachin orkesterisarja eli Alkusoitto nro 4 D-duuri BWV 1069. Bachin neljästä tunnetusta orkesterisarjasta sitä pidetään hengeltään nykyaikaisimpana.
Kirkas, hienolla tavalla avoin teos tukeutui Arvo Volmerin tulkinnassa perinteikkääseen, lunkiin musikaalisuuteen pienin romanttisin vivahduksin. Parempi näin, sillä aivan puhdasoppiseen aikakausisoittoon ei Oulusta löydy kunnon eväitä.
Sergei Rahmaninov sävelsi rapsodiset Sinfoniset tanssinsa op. 45 alkujaan kahdelle pianolle, ja orkesteriversiossa säveltäjä pääsi jo huomattavasti laajempien sointimahdollisuuksien ja tehokeinojen äärelle. Näissä tansseissa kaikki onkin käytössä sinfoniaorkesterin koko arsenaali kontrafagotista piccoloon. Romanttinen imetys on väkevää.
Teokselle uskollisesti kaupunginorkesterin työskentely oli yleisesti nautittavan pidäkkeetöntä. Tehoja ladattiin saliin koko rahan edestä, ja vastapainoksi kauniit lyyriset jaksot puhuttelivat slaavilaisella herkkyydellä.
Lainattuna laadun tekijänä joukossa näkyi ja kuului myös puolustusvoimien soittomestaruuskilpailujen yleismestaruuden hiljattain voittanut alttosaksofonisti Jaakko Nurila.