Tutun laulun mukaan "suun ruoka, juoma, meno muu" saa jouluna kohtuuttoman merkityksen. Koska maanviljelijä Mauno Isolan tekstissä on viisautta, tässä kolumnissa puhutaan ruokakulttuurista. Sen on tarkoitus kuulostaa jouluaattona vähän arvokkaammalta kuin pelkästä ruoasta puhumisen.
Uutinen tiistain Helsingin Sanomista kertoi, että MTK:ssa ruokakulttuuriasiamiehenä toiminut Jaakko Nuutila vaihtaa töitä ja siirtyy pietarilaisen huippuhotellin palvelukseen. Kiinnostavinta jutussa oli se, mitä Nuutila sanoi suomalaisesta ruokakulttuurista.
Hänen mukaansa se on meillä pahasti aliarvostettua. Nuutilan mukaan kaikki ruoka on ruokakulttuuria, mutta osa siitä (eli ruoasta) on Suomessa yksinkertaisesti huonoa.
Epäilen, että aika moni suomalainen vieroksuu koko ruokakulttuuri-termiä. Siitä ei meillä ole pitkään edes puhuttu. Ruokaa vain on syöty, koska ilman sitä ei elä. Ei siinä ole mitään kulttuureja ajateltu.
Karu asennoituminen lienee peräisin historiasta. Viimeiset suuret nälkävuodet olivat meillä 1866--68, jolloin maan väestöstä kuoli nälkään ja tauteihin melkein joka kymmenes. Pulaa ruoasta on ajoittain ollut sen jälkeenkin.
Nuo kokemukset eivät ole ohjanneet herkutteluun tai ruoasta nauttimiseen vaan olemaan tyytyväisiä siihen, mitä tarjolla on. Puhe huonosta ruoasta särähtelee meillä yhä monen korvissa.
Muistakin asioista suhtautumismallit syntyvät. Kyse ole aina siitä, onko maa vauras vai köyhä.
Omien kokemusteni mukaan ainakin ruoan tuoreuteen kiinnitetään muualla paljon enemmän huomiota kuin meillä, myös köyhissä maissa, tai ehkä etenkin siellä. Niissähän ruoka ostetaan yleensä toreilta eikä valmiiksi pakattuna kaupan kylmäaltaasta.
Niinpä tuttu intialaismies nyrpisti nenäänsä hajusta, joka leyhähti ilmoille, kun aukaisin kotona täällä niin tyypillisen marinoidun kanariekalepaketin. "Älä osta näitä", hän sanoi.
Venäjällä 1990-luvun puolivälissä, kun maahan oli alkanut virrata lännestä muun muassa valmisruokia, valistajana toimi moskovalaismummo Aleksandra Ivanovna. Hän oli ostanut kaksi valmista ulkomaista annosruokaa tutustumishintaan. Toisen hän oli syönyt, mutta toinen jäi jääkaappiin.
"Makua ei ole. Venäläinen ruoka on parempaa", kuului kommentti.
Ulkomailla suomalaismatkailijan suuria nautintoja on ostaa leipä lähileipomosta ja syödä se tuoreena. Meillä on enää lähinnä jättileipomoita ja niiden bulkkituotteita, jotka kuljetetaan rekoilla matkojen päähän. Eivät ne perillä parin päivän päästä paketista otettuna enää ihmeelliseltä maistu.
Joskus aiemmin Suomen kaupungeissakin oli jopa pieniä teurastamoja ja makkaratehtaita. Ei ole enää.
Lähiruoan puolesta meilläkin puhutaan, mutta se ideologia ei jostain syystä ole ottanut isommin tulta. Onko kyse taas hinnasta vai heikosta markkinoinnista? Tai kuluttajien mukavuudenhalusta? Marketista saa kaiken yhdellä kertaa helposti ja nopeasti.
Perusasia on edelleenkin se, että sitä tarjotaan, mitä kysytään. Mitä ei kysytä, sitä ei tarjota. Kauppiaat ovat yleensä valmiita kuuntelemaan asiakkaiden toiveita.
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan tänä vuonna jouluruokia valmistetaan itse viime vuosia enemmän. Se on hyvä suunta. Ehkä se antaa myös sitä oppia, että pieni ja läheinen on ruokakulttuurissakin kaunista. Ja yleensä maukasta.
***
Vuoden lopun hyvä uutinen tulee liikenteestä. Liikennekuolemien määrä voi jäädä meillä tänä vuonna alle kolmensadan, alemmaksi kuin kertaakaan puoleen vuosisataan. 1970-luvulla käytiin kerran yli 1?200:ssa.