No­vel­liar­vos­te­lu: Hil­jai­nen yk­si­näi­syys

Maria Turtschaninoffin kirjoittama novelli ”Oma luurankoni” kertoo aiheesta, joka kuuluu monen nuoren arkeen: yksinäisyydestä.

Maria Turtschaninoffin kirjoittama novelli ”Oma luurankoni” kertoo aiheesta, joka kuuluu monen nuoren arkeen: yksinäisyydestä. Novellissa paneudutaan hyvin päähenkilön tunteisiin ja niitä kuvaillaan hyvillä vertauskuvilla.

Novellin päähenkilö on yksinäinen nuori, joka mielestäni häpeää yksinäisyyttään. Siksi sitä kuvataankin ”luurankona kaapissa”. Hän yrittää uskotella itselleen olevansa onnellinen yksinäisenä, vaikka todellisuudessa yksinäisyys seuraa häntä joka paikkaan. Jopa yöllä häntä häiritsee ajatus luurangosta, joka istuu komeron perällä ääntäkään päästämättä. Hän vain kuuntelee, eikä saa nukuttua. Mielessään nuori käy jo läpi, kuinka tarttuisi vanhan komeron avaimeen ja heittäisi sen pois. Kauas pois, ja unohtaisi koko luurangon lukitun kaapin perälle. Mutta hän vain kuvittelee. Hän ei pysty siihen oikeasti. Ei vielä, eikä ehkä koskaan.

Koskaan kukaan ei ole päähenkilön mukana kotimatkalla. Kukaan ei ole myöskään kotona odottamassa. Ei kukaan muu kuin hiljainen, mutta silti huomioitava yksinäisyys. Kodin ulkopuolelta kuuluu selvästi naapurien ääniä, mutta silti on niin hiljaista. Vaikka ainoa asunnosta kuuluva ääni on keittiön kellon tikitys, hän tietää luurangon istuvan komeron perällä. Hän lämmittää äidin ostamaa makaronilaatikkoa, josta riittäisi kahdellekin, mutta eihän kotona muita ole. Hän on yksin.

Novellissa kerrotaan myös, kuinka nuori rohkenee kohtaamaan oman luurankonsa. Hän ei enää välitä siitä, mitä naapurin poika ajattelee nähdessään hänen olevan aina yksin. "Hän katsoo avainta. Ajattelee komerossa riippuvia kankaita: ruskeaa tweediä, sinistä taftia, kermanväristä satiinia. Niiden takana valkoiset luut, harottavat kylkiluut, tuijottavat silmäkuopat. Käsi tavoittaa avaimen, tarttuu mustaan metalliin, kääntää. Avaa oven."
Mielestäni novellin kirjoitustyyli on todella koukuttava ja pitää lukijan koko ajan hyvin tarinan mukana. Turtschaninoff käyttää tekstissään paljon hyviä vertauskuvia kuvaillessaan päähenkilön tunteita, joihin on mielestäni helppo samaistua. Välillä vertauskuvien oikeaa tarkoitusta on hieman vaikea hahmottaa, mutta luettuani novellin hyvin sain juonesta kiinni.

Novellin juoni on kokonaisuudessaan hyvin toteutettu. Tarinan henkilöistä ei kerrota paljon, mutta toisaalta se jättää lukijalle hieman mietittävää, kuten tarinan loppukin. Tekstissä ei myöskään käytetä paljon puhevuoroja ja se sopii mielestäni tekstin teemaan. Novellin tärkeä aihe tekee siitä mielenkiintoisen ja toimivan kokonaisuuden.