Teknologiateollisuudessa näytettiin hyvää esimerkkiä siinä, miten työmarkkinoilla tehdään ajan vaatimusten mukaisia ratkaisuja. Korotusvara on nyt olematon muuallakin.
Palkkaneuvottelujen tiennäyttäjät löytyivät taas tutusta suunnasta, teknologiateollisuudesta. Metalliliitto ja Teknologiateollisuus ry puristivat suurelle vientialalle myöhään torstaina neuvottelutuloksen, joka toivottavasti ohjaa myös muita sopimusneuvotteluja.
Ratkaisun mukaan palkkoja korotetaan kolmivuotisen sopimuskauden ensimmäisenä vuonna, eli tänä syksynä,
0,5 prosenttia, ja kahden seuraavan vuoden korotukset ratkeavat neuvotteluhetken taloustilanteen mukaan. Sen lisäksi yrityksissä voidaan sopia, ettei tämän vuodenkaan korotuksia makseta, jos firman tilanne on erityisen heikko. Korotusten taso on kuin aika muutenkin: niin yritysten kuin työntekijöidenkin kannalta karu.
Metalliliiton tähtäin oli kuitenkin nyt aivan muussa kuin jäsenkunnan palkoissa. Ennen kaikkea liitto halusi turvata työpaikkoja. Linjauksen taakse on helppo löytää perusteet: yli 30 000 liiton jäsentä on lomautettuna tai irtisanottu, ja teknologiateollisuuden liikevaihdon arvioidaan jäävän kuluvana vuonna jopa 25-30 prosenttia alle viimevuotisen.
Reippaat palkankorotukset olisivat takuuvarmasti osuneet työntekijöiden omaan nilkkaan kasvavien lomautusten ja irtisanomisten kautta. Monille yrityksille nytkin sovitut numerot ovat liikaa. Puhdas nollalinja ei kuitenkaan työmarkkinoilla ole realismia edes syvän taantuman oloissa.
Nyt pitää vain toivoa, että neuvottelutulos menee läpi Metalliliiton valtuustossa ja että maan keskeisen teollisuudenalan ratkaisu todella toimisi esimerkkinä. Työmarkkinoiden uudesta realismista lisätodisteena toimii pienen Merimies-Unionin jo viime viikolla tekemä sopimus, jossa korotuksia ei tule tänä vuonna lainkaan.
Vastuullisuutta osoittaneelle Metalliliitolle soisi, ettei se joutuisi kärsimään päänavaajan asemasta. Niin kävi edellisellä kierroksella, kun teknologiateollisuuden avaus toimi monelle liitolle vain tasona, jonka yli oli päästävä.
Alkava syksy ja alkutalvi ovat aikaa, jolloin mitataan sekä palkansaajien että työnantajien hermojen pitävyyttä. Erityisessä paineessa ovat monien palkansaajaliittojen johtajat, joiden pitäisi rakentaa jäsenkunnalle kelpaavat, mutta ajan ankeuden huomioon ottavat, sopimukset. Tehtävää helpottaa se, että työntekijät ovat nyt varsin kriisitietoisia.
Kovin lupaavaa ei kuitenkaan ole, että esimerkiksi opettajien OAJ:n keulamiehen Erkki Kangasniemen mukaan hänen järjestönsä ei aio tyytyä tulevissa palkkaneuvotteluissa joidenkin prosentin kymmenysten korotuksiin. Kokeneen työmarkkinajohtajan suusta arvio on erikoinen, kun kuntatalouden alijäämä sentään lienee ensi vuonna miljardin euron luokkaa.
Sen enempää kunnissa kuin kuntatyöntekijöiden järjestöissäkään ei pidä olettaa, että valtio kyllä lopulta hoitaa kuntien talouskriisiin. Valtionkin vastaantuloa tarvitaan, mutta päävastuu kuntien taloudesta on kunnissa. Jos niiden taloudet syöksyvät, on palkankorotusvara olematon .
Suomen talouden nousu lähtee liikkeelle, kun kysyntä maailmalla kasvaa. Se aika on tuoreiden merkkien mukaan jo edessä. Kun nousun imu tuntuu meillä, siihen pitää päästä mukaan. Tulevilla palkkaratkaisuilla vaikutetaan sekä työllisyyteen että siihen, onko Suomi kilpailukykyinen, kun uusi nousu alkaa.