petri.hakkarainen@kaleva.fi
Puhtaan luonnon ja valoisien kesäöiden EU-Suomesta piti hurjimmissa näyissä tulla koko maanosan luomuaitta. Unioniin liityttäessä kirjoiteltiin, kuinka saastuneen ja kemikaaleilla kyllästetyn Kaupunki-Euroopan varakkaat ihmiset tulevat ja ostavat pois jokaisen luonnonmukaisesti kasvatetun viljantähkän ja kasteenraikkaan maitolitran.
Komean alkuinnostuksen jälkeen apulannattomien peltohehtaarien määrä on yllättäen kääntynyt jyrkkään laskuun. Pohjoisessa ja idässä asiaan uskovia tuottajia on enemmän kuin muualla. Kokonaistilanne on kuitenkin se, että enimmillään 60 000 hehtaarin luomualasta on jäljellä enää 40 000. Kun luomuun siirtyminen lisääntyy muualla maailmassa, Suomi on vähentänyt alan kehittämiseen osoitettuja varoja.
Luomualan yrittäjät haluaisivat, että luomuviljelyn kannattavuudesta huolehditaan nykyistä suuremmin tuin. Luomuvilja-ala olisi kolminkertaistettava. Tavoite tuntuu vaikealta saavuttaa aikana, jolloin tehoviljellylle viljalle saadaan parempi hinta energiaksi poltettaessa kuin jauhoiksi jauhettaessa.
Tuottajatkaan tuskin haluavat tilannetta, jossa luomu ja tavanomainen viljely ottavat tosissaan mittaa toisistaan kilpaillessaan kuluttajien suosiosta. Molemmille olisi ottajia, mutta luomutuotteiden kysyntä ja tarjonta eivät vieläkään kohtaa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan luomuketju pellolta ja navetasta ruokapöytään ei toimi. Yhteistyötä ei osata tehdä, eri portaat eivät luota toisiinsa eikä tieto kulje. Kuluttaja taas vaatii halvempia hintoja, parempaa säilyvyyttä ja laajempaa valikoimaa.
Luomu päätyy kaupan hyllystä useimmiten varakkaan naisen ostoskärryyn. Vähiten luonnonmukainen ruoka kiinnostaa nuoria, pienituloisia ja pieniä talouksia. Miehet epäilevät naisia enemmän, ettei luomu ehkä olekaan hintansa väärti.
Luomun valinneilla viljelijöillä ei ole yltiöromanttisia luuloja leipälajistaan. Riihien sauhut eivät leiju kuhilaspeltojen yllä luomutilallakaan. Konekauppaan on asiaa siinä kuin muillakin tiloilla, mutta keinolannoite- ja myrkkypuotiin ei rahaa tarvitse kantaa. Kun karjanlanta on luomupellon kasvien ainoa ravinto, vaatii kunnon sadon saaminen viljelijältä kovaa osaamista.
Joku ostaa luomuruokaa, koska pitää sitä terveellisenä. Toinen kehuu makua, kolmas valitsee luomun luontoa säästääkseen. Luomu voikin olla merkittävä väline elintarviketalouden kestävän kehityksen parantamisessa, mutta asia on pystyttävä myös todistamaan kuluttajalle. Kaupan ostavassa portaassa tärkeimmät kriteerit ovat kuitenkin aina hinta ja myytävät määrät.
Kaupungeissa luomua löytyy ainakin pienen hakemisen jälkeen, mutta maalla esimerkiksi luomuliha puuttuu kaupan valikoimasta usein kokonaan.
Tai on sitä siellä, mutta ostamme sitä tietämättämme. Usein nimittäin on niin, että luonnonmukaisesti kasvatetun sonnin ruhosta luomuleiman saavat vain parhaat pihvilihat, muu osa häviää tavanomaisesti tuotetun lihan joukkoon ja päätyy vaikka arkiseksi jauhelihaksi. Luomumaitoakin hörppäämme joskus, vaikka purkissa ei sitä mainitakaan.
Erikoiskaupoista ja lähimarkkinoistakaan ei ole luomun nostajiksi, sillä niiden kautta kulkee vain 15 prosenttia tuotannosta. Ratkaisevaa on lähikaupassa ja marketissa tehtävä valinta. Jos hinta ja laatu ovat kohdallaan, luomun valitsee suurin osa kuluttajista.