"Scream for me Helsinki", käskee laulaja Bruce Dickinson, ja Helsinki huutaa. Hiki huokuu lavalle lämpöaaltoina - kuin jättiläislehmän henkäys - kun yli 43 000 Maiden-fania mylvii nyrkit pystyssä. Meiden! Meiden!
Onhan se ihmeellistä miten lähes prosentti Suomen väestöstä on katsomassa brittiläisen heviyhtyeen keikkaa - ja lauantaina Tampereella täysi Ratinan stadion! Sitä ihmetteli Dickinsonkin silminnähden hämmästyneenä.
Tuskin kukaan olisi uskonut tällaiseen suosioon bändin vieraillessa ensimmäisen kerran Suomessa, Oulun Kuusrockissa 19.7.1980. Juuri debyytin julkaissut Iron Maiden oli tuolloin vain yksi uuden aallon brittiheavybändeistä, teinipoikien musiikkia.
Mutta 80-luvun finninaamat ovat nyt parrakkaita karjuja. Monilla on lapsi mukana, Maiden-paidat molemmilla. Vaikka ohjelmisto keskittyy ainoastaan 80-luvun tuotantoon ei kyse ole pelkästään nostalgiasta. Yleisössä on kosolti pitkätukkia, jotka ovat syntyneet vasta 90-luvulla.
Keikka alkaa aivan kuten Live After Death -livelevy vuodelta 1985: Winston Churchillin toisen maailmansodan aikaisella mielennostatuspuheella. Sitä seuraavat tutut kitarakuviot ja koko stadion räjähtää huutomyrskyksi samanaikaisesti pommien kanssa. Kappale on tietenkin hävittäjälentäjien kunniaksi tehty Aces High bändin klassikkolevyltä Powerslave (1984). Saman levyn singlelohkaisu 2 Minutes to Midnightin kertosäe on helppo yhteishoilotus.
The Trooper (1983), yksi heavymetallin klassikoista, alkaa kahden kitaran alkulurituksella. Se on paitsi suosittu puhelimen soittoääni jokaisen ilmakitaristin peruskauraa. Krimin sodasta kertovan kappaleen alku kajahtaa stadionista kuin jalkapallo-ottelussa: "You´ll take my life but I´ll take yours too!" Union Jack -lippu heiluu korkealla Dickinsonin kirmaillessa lavalla ja huudattaessa yleisöä.
Kappaleen rustannut basisti Steve Harris (s.1956), bändin energinen johtohahmo, näyttää pitkässä tukassaan hämmästyttävän samalta kuin aina ennen.
The Number of the Beast käynnistyy tutulla puheella pedon luvusta ja kappale soi timanttisesti kuin levyllä. Bändi on erinomaisessa vedossa! Sitä seuraa illan turhin veto, automainoksessakin käytetty Can I Play with Madness.
Rime of the Ancient Marinerin alkaessa vaihtuvat Egypti-aiheiset kulissit merimaisemaan. Yli kymmenminuuttisen eepoksen aikana käydään eri osia dramaattisine rytminvaihteluineen yhden merimatkan verran. Sää vaihtelee sumusta kirkkaaseen päätyen pommien paukkeeseen. Lopussa bändin kolme(!) soolokitaristia pääsevät kisailemaan ja sormet vilistävät tuulispäänä pitkin otelautaa herrojen vuorottelevissa sooloissa. Päätteeksi kaikkien kirveet osoittavat kohti takakatsomoa.
Run to the Hills ja illan viimeiseksi soitettu Hallowed Be Thy Name yhtyeen legendaariselta The Number of the Beast -levyltä nousevat illan kohokohdiksi. Todellakin, nostalgiapaloja minullekin.
Yhtyeen maskotti, Eddie the Head, ilmestyy lopuksi lavalle nelimetrisenä kyborgina hoippuen mielipuolisesti ympäriinsä. Iron Maiden on fantasiaa, lupa eskapismiin. Ja tietenkin, heavya parhaimmillaan.
