Tänään selviää, päihittääkö Oulun Northern Lights Cheerleadersien edustusjoukkue vihdoinkin rakkaan kilpailijansa Helsinkiläisen Golden Spiritin. Oululaiset ovat olleet kärjen tuntumassa jo kolme vuotta, mutta se kirkkain saavutus puuttuu.
Tahtoa ja treenaamista ei joukkueelta puutu. Harjoituksia on neljästä kuuteen kertaa viikossa, kaksi tuntia kerrallaan. Hiki roiskuu ja lihakset kipeytyvät, mutta tytöt sen kun hymyilevät.
"Hymyily on tärkeää. Siitä saa pisteitä", sanoo joukkueen valmentaja Heli Kaskela ja hymyilee.
Kilpacheerleading sisältää tanssia, permantovoimistelua, maa- ja ilma-akrobatiaa, heittoja, stuntteja, pyramideja ja huutoa. Kaksi ja puoli minuuttia kestävän esityksen täytyy näyttää helpolta ja kevyeltä. Se onnistuu ainoastaan tuntien ja taas tuntien työllä ja treenaamisella.
Joukkueen kapteenit Hanna Mattila ja Essi Karhu vakuuttavat, ettei aikaa vievä treenaus ja jomottavat lihakset haittaa, kun hommasta tykkää. Molemmat parikymppiset ovat aloittaneet harrastuksen jo ala-asteiässä.
Ne, jotka harrastuksen aloittavat, yleensä siinä myös pysyvät. Sitä osoittaa sekin, että joukkueiden jäsenten vaihtuvuus on hyvin vähäistä.
Mattilan ja Karhun mielestä cheerleadingissa viehättää lajin monipuolisuus. Koko ajan oppii jotain uutta eikä tylsiä treenejä ole. Myös joukkuetoverit ovat tärkeitä.
"Olen valmentanut eri ikäisiä harrastajia ja huomannut, että joukkuehenki on tärkein. Naisjoukkue on ollut yhdessä lähes kymmenen vuotta. He nostelevat toisiaan ja seisovat toistensa päällä nelisen kertaa viikossa. Harvassa joukkuelajissa ollaan niin lähikontaktissa. Tytöt ovat kuin siskoksia", kertoo Kaskela.
Northern Lightsin nuorimmat minicheerleaderit ovat seitsemän vuotiaita ja vanhimmat kolmenkympin korvilla. Syksyisin seuraan otetaan uusia harrastajia. Tunku on kova, kertoo Kaskela.
"Kahtena viime syksynä kaikkia halukkaita ei ole voitu ottaa, koska valmentajia ei ole tarpeeksi. Nyt seurassa on 200 harrastajaa, eikä lähivuosina ole tarkoitus kasvattaa jäsenmäärää."
Kaskelan mukaan harrastus sopii aivan kaikille. Cheerleaderiksi haluavalle ei ole minkäänlaisia ulkonäkö-, pituus- tai painorajoituksia, vaikka sellaisia ennakkokäsityksiä ihmisillä voi olla.
Vaikka kilpacheerleading onkin jo tunnustettu kilpaurheilulaji, jotkut ennakkoluulot närästävät harrastajia.
"Tavallisin käsityshän on, että kauniit tytöt vain siellä keinuttavat lannetta pikku mekoissaan, hymyilevät nätisti ja heiluttelevat viuhkoja. Siksi esiinnymme esimerkiksi action-messuilla promomielessä. Mainostamisen tarvetta meillä ei ole, mutta haluamme vaikuttaa mielikuva- ja asennepuolella, ja osoittaa, että tämä on oikeaa urheilua", Kaskela selittää.
Asian ovat huomanneet myös pojat. Tällä hetkellä sekajoukkueessa on kuusi poikaa, mutta mukaan mahtuisi vielä muutama lisää.
"Yksi poika kertoi vaihtaneensa punttisalitreenit tyttöjen nosteluun. Ja toinen huomautti, että nykyäänhän on paljon coolimpaa pitää tyttöä jalasta kuin kädestä", nauravat cheerleaderit.