Merivartioston ilmatyynyalus katoaa jäiselle merelle. Rantaan jää laatikoita, pusseja ja reppuja, joita hylkeenpyytäjä Juha Vierimaa, tutkimusteknikko Jari Ylönen Oulun yliopistosta sekä tutkimusmestari Petri Timonen ja filosofian tohtori Mervi Kunnasranta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta alkavat touhukkaasti kantaa kohti rantalepikon takana kohoavia rakennuksia.
Pian Oulun yliopiston Perämeren tutkimusaseman ovesta putkahtaa sama porukka valkoisiksi muuttuneina. Moottorikelkan ja reen ympärillä käy kuhina. Kun Kunnasrannan syliin vielä ponkaisee lumipukuisen väen yönmusta hyljespesialisti Helmi, labradorinnoutaja, on iskuryhmä valmis lähtöön. Vielä kuis-
kaus hyljekoiran korvaan inuitien kielellä: "Natzik!" ("Norppa!"), ja kelkka rekineen karauttaa jäälle.
Ulkokrunnin saarta ympäröivältä aavalta löytyy muutama sata lepäilevää norppaa. Enin osa makoilee railojen tuntumassa, mutta alaskalaisten hyljekoirien opit päähänsä päntännyt Helmi löytää kiintojäältä myös paikan, jossa tuntuu tigak, urosnorpan haju. Siinä on hengitysavanto, johon viritetään aglu-net, radiolähettimellä laukaistava verkkoansa.
Sitten takaisin Ulkokrunnille, josta seurataan kiikareilla, nouseeko norppa avannolleen, ja ansa voidaan laukaista.
Mervi Kunnasranta tuntee norpat. Hän on asunut kaksi vuotta Alaskassa - kesät pääkaupungissa Juneaussa ja talvet Pohjoisella Jäämerellä norppia tutkimassa. Väitöskirjan Kunnasranta on tehnyt Laatokan ja Saimaan norpista. "Laatokan norppa on Saimaan norppaa äänekkäämpi, sosiaalisempi, pienempi ja sillä on pitemmät viikset. Laatokalta löytyi myös ainutlaatuisia poikamiesnorppien ryhmäpesiä."
Nyt tutkimusvuorossa ovat Perämeren norpat, joiden käyttäytymisekologian selvittämiseksi niihin kiinnitetään radiolähettimiä.
Norppia ammutaan jonkin verran tutkimustarkoituksiin. Tutkimuspyynti on tarkka-ampujan työtä, sillä norppien kallotkin tarvitaan ehyenä. Kalajokinen hylkeenpyytäjä Juha Vierimaa on oikea mies puuhaan. "Ammun norppaa kaulaan, ydinjatkeen poikki. Silloin eläin jää niille sijoilleen. Pääosumastakin hylje saattaa vielä teppuroida ja mulahtaa mereen."
Millä tahansa pyssynruilalla hylkeitä ei pidä mennä osoittelemaan. Vierimaan kiväärin on aseseppä tehnyt tarkkojen ohjeiden ja mittojen mukaan. "Tällä aseella ammun kilometrin matkalta osumat 25 sentin alueelle. Norppa ammutaan yleensä noin 150 metristä, jolloin on osuttava 30 millin levyiseen ydinjatkeeseen."
Aseen lisäksi täytyy olla taitoa, ja sitä kolmannen polven hylkeenpyytäjällä on. Jo poikasena Vierimaa seikkaili hyljejäillä isänsä mukana. Hän on vaaninut lukemattomia kertoja ampumamatkalle perinteisen hylkeenpyyntivälineen, ajopuun avulla.
Vaanimme kokeeksi railon reunalla kölliviä norppia. Eläimet liukuvat mereen, kun pyytömies on 180 metrin päässä. Vierimaa syyttää diplomaattisesti keliä. "Hylkeitä pitäisi päästä lähestymään äänettömästi. Nyt on karsta keli, sohjo on kuivanut rahisevaksi, sillä eilen käänsi tuulen pohjoiseen." Norpat taisivat kuitenkin paeta hyljemiehen takana toikkaroivaa kirjoittajaa.
Norpat eivät mene ansoihin. Jäät ovat ohuet ja täynnä railoja, joista hylkeet pääsevät pintaan hengittämään. Hengitysavannolle viritetty ansa saa ne epäluuloisiksi ja ne menevät muualle. Jäätilanne on tänä talvena ollut Perämerellä ennätyshuono.
Mervi Kunnasranta kertoo, että ilmaston lämpiäminen koettelee hylkeistämme juuri norppaa. "Hallit pesivät ajojäällä ja luodoilla. Norppa tarvitsee vakaampaa jäätä, jonka ahtojäihin kasautuvaan lumeen se tekee pesän."