Norjalla ja Venäjällä on yhteistä rajaa vain pieni pätkä. Suomen ja Ruotsin kanssa Norjalla on maarajaa siihen verrattuna moninkertaisesti. Mutta sillä ei näytä olevan paljon merkitystä: kaikki, mitä Norja itsensä ulkopuolella pohjoisessa näkee, liittyy Venäjään, ja vain siihen. Muuta ei tunnu olevan olemassakaan.
Merikansa katsoo merelle, ja mereltä löytyvät öljyt, kaasut, kalakentät, laivaväylät ja Venäjän kauppareitit.
Muuta johtopäätöstä on vaikea tehdä, kun lukee Norjan suurkäräjien asettaman asiantuntijaryhmän joulukuussa julkaisemaa raporttia nimeltä Mot nord! eli Kohti pohjoista! Se on hyvin perinpohjainen analyysi siitä, mitä Norjan pitäisi pohjoisilla alueilla tavoitella - puhe on nyt lähinnä ulkopolitiikasta eri muodoissaan, ei esimerkiksi maan sisäisestä aluepolitiikasta.
Pohjoissuomalaisesta näkökulmasta katsoen kyseessä on sekä kateutta herättävä että silmiä avaava teksti. Kateutta siksi, että lähimainkaan mitään vastaavaa suomalaista analyysia ei ole olemassa, ja herättävä siksi, että Norja ei näytä noteeraavan muiden naapuriensa kuin Venäjän olemassaoloa lainkaan. Pohjoinen yhteistyö kutistuu puhtaan kansalliseksi etuajatteluksi.
Raportti on 12-henkisen asiantuntijaryhmän työtä. Sitä veti Norjan polaari-instituutin johtaja Olav Orheim, ja jäseninä oli tutkimuslaitosten, saamelaisinstituutioiden, lehdistön ja järjestöjen edustajia - ei poliitikkoja, eikä hallintoväkeä.
Ryhmän toimeksiantona oli tutkia niitä mahdollisuuksia, joita pohjoinen Norjalle tarjoaa, ja selvittää, kuinka maan edut voidaan siellä parhaiten turvata. Asiantuntijoiden johtopäätös oli selvä: Norja tarvitsee vahvan pohjoisen politiikan, jonka avulla se pystyy itse vaikuttamaan omiin elintärkeisiin etuihinsa alueella. On laadittava selvä kansallinen pohjoisen strategia.
Tavoitteena on, että pohjoisista alueista tulee "kestävän kehityksen edelläkävijä", missä kulttuuri ja luonto asettavat perustan uudelle elinkeinotoiminnalle ja kanssakäymiselle kansojen välillä. Tämä on ainakin työryhmän visio.
Öljyvaltiossa kun ollaan, ratkaisuun haetaan apua rahasta. Työryhmä toivoo valtion budjettiin erillistä "pohjoisten alueiden miljardia", jonka varoja kanavoitaisiin Pohjois-Norjaan perustettavan hallinnollisen keskuksen kautta. Tämän miljardin avulla edistettäisiin erityisesti yhteistyötä Venäjän kanssa. Uuden keskuksen pitäisi myös linkittää tiiviisti maan sisällä elinkeinoelämä, hallinto ja tutkimus ja koulutus, kaikki silmälläpitäen Venäjän suuntaa.
Oslossakin pitäisi tehdä muutoksia. Työryhmä kaipaa järjestelmällistä poliittista ohjausta ja koordinointia, mihin tarvittaisiin erityinen pohjoisten alueiden valtiosihteeri ja pohjoisten alueiden ministerivaliokunta.
Se, mikä erityisesti sitoo Norjaa ja Venäjää yhteen, on tietysti meri. Työryhmän mielestä tavoitteeksi pitäisi asettaa sitova kahdenvälinen sopimus Barentsin merestä. Suurin este siihen on maiden välinen kiistely rajalinjasta pohjoisella merialueella, ja se kiista pitäisi saada ratkaistuksi pois alta. Kuinka, siihen ei ehdotuksia löydy.
Vain kerran työryhmän jäsenten mielipiteet hajaantuivat: siinä, mitä pitäisi tehdä Barents-yhteistyölle, jota perustamassa Norja oli.
Jäsenten enemmistön mielestä Norjan kansainvälinen panos pitäisi pohjoisessa keskittää Arktiseen neuvostoon ja kahdenväliseen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Barents-yhteistyön he jättäisivät lähinnä alueiden itsensä käsiin, ja yleiset asiat puhutaan Pohjoismaiden ministerineuvostossa.
Neljän hengen vähemmistön mielestä valtioiden välinen Barents-yhteistyö pitäisi pitää hengissä, jotta Venäjän suunnan ja laajemman Arktisen neuvoston ohella olisi olemassa myös alueellista lähialuetyötä.
Tämä enemmistön kanta on mielenkiintoinen näkemys. Toteutuessaan se nimittäin tarkoittaa, että Norja ja Venäjä puuhastelevat pohjoisessa yhä enemmän kahdenvälisesti keskenään ohi Suomen ja Ruotsin - tällainen vaikutelmahan monella täkäläisellä Barents-toimijalla on jo nyt ollut.
Työryhmän jäsenistä kolmannes on suoraan tekemisissä Tromssan yliopiston kanssa, ja raportissa puhutaankin paljon koulutuksen tärkeydestä. Ohimennen mainitaan tarve kehittää yhteistyötä Kanadan suuntaan, Arktisen yliopiston olemassaolo muistetaan, ja erikseen pohditaan kahdenvälistä koulutusyhteistyötä Venäjän kanssa. Mutta puolesta sanasta ei käy ilmi, että Suomen (tai Ruotsin) pohjoisilla yliopistoilla olisi Norjan näkökulmasta mitään merkitystä yhteistyökumppaneina.
Ylipäätään koulutus ja tutkimus nähdään välineinä edistää Norjan etuja pohjoisessa. Tämä silmälläpitäen työryhmä pitää erityisen tärkeänä opiskelijavaihtoa Pohjois-Norjan ja Luoteis-Venäjän välillä: se on pitkän tähtäimen tapa saada aikaan hyvät yhteistyösuhteet maiden välille. Niinpä tarvittaisiin erityinen norjalainen koulutuspolitiikka suhteessa Luoteis-Venäjään, ja sitä edistämään tulisi lisätä rahoitusta.
EU:n pohjoista ulottuvuutta ei koko raportin yhteenvedossa edes mainita. Sitä ei siis nähdä asiana, jolla olisi Norjan kannalta mitään merkitystä. Ylipäätään koko EU:ta ei raportissa juuri ole olemassa.
Ei isoja yleisiä aloitteita, ei laajaa kansainvälistä näkemystä - Norjan pohjoisen politiikaksi jää keskittyminen kahdenvälisesti Venäjään, höystettynä tehostetulla toiminnalla Arktisessa neuvostossa. Pohjoinen on Norjan ajattelussa kahden kauppa.
Pohjois-Suomessa se on terveellistä tietää.
Entä mikä työryhmän mielestä saa lähivuosina aivan erityisen huomion kiinnittymään Pohjois-Norjaan?
Mikäpä muu kuin Tromssan talviolympialaiset vuonna 2014. Tosin ne pitäisi ensin sinne myöntää.