"Digitalisointi on vähän niin kuin kaikki tietokoneeseen liittyvä. Teknisiä mahdollisuuksia on niin monia, että ne tuntuvat vanhenevan käsiin. Pysyviä ratkaisuja ei voi löytää. On valittava järkevin vaihtoehto sen mukaan, mihin kuvaa tarvitaan."
Sanaa käyttää tänään tiistaina toimeensa astuva Oulun läänin valokuvauksen läänintaiteilija Hannele Pappila (s. 1960).
Kemiläissyntyinen, Helsingissä taideteollisessa korkeakouluoppinsa saanut kuvaaja on ehtinyt toimia freelancerina, yksityisyrittäjänä, lehtikuvaajana.
Viimeksi kuluneet seitsemän vuotta hän oli Finnmarkin läänin valokuvaajana. Johdattelijana maanantaina päättyneeseen työperiodiin toimivat opiskeluaikojen kesähommat norjalaisella kalatehtaalla. Sellainen on kohtalo.
Kolmivuotinen tallennusprojekti
"Norjassa lääninvalokuvaajatyö on arkistotyötä. Minun työpaikkani oli konkreettisesti Vesisaaren pääkirjastossa."
Viimeiset kolme vuotta Hannele Pappilan kiinnitti lujasti todellisuuteen Fra asken til Internet -projekti, jonka viimeisin vaihe odottaa vielä toteutumistaan.
Kyseessä on kolmiosainen pelastusprojekti, joka koski sekä alkuperäisnegatiiveja että -positiiveja vuosilta 1850-1950. Kaikkiaan saaliina oli liki kahdeltakymmeneltä museolta, yhdeltä seuralta ja yhdeltä keräilijältä parikymmentätuhatta kuvaa.
"Vanhempia kuvia ei Finnmarkista löydykään."
"Materiaali kerättiin siis pääosin museoista, ja uudelleenkuvattiin erikoiskameralla pitkille 350 kuvan negatiivirullille. Uudet varmuuskopiot sisältävät rullat ovat nyt säilytettävänä kansallisarkistossa Mo i Ranassa. Sen jälkeen materiaali digitalisoitiin, ja sitten alkuperäiset palautettiin romppujen kera museoille."
"Siinä samalla saalis - yleensä pahvilaatikko-asteella oleva materiaali - järjestettiin ja luetteloitiin. Museot huolehtivat puolestaan tietokantaan kirjaamisesta. Lopulta tietokannat sitten yhdistetään, niin että ne löytyvät samasta pisteestä Nasjonalbibliotekin Galleri Norista netistä. Varmasti ensi vuoden puolella jo ensimmäiset."
"Paljon hienoja valokuvia. Ja harvinaisuuksia. Norjahan koki ihan saman poltetun maan taktiikan, minkä Suomikin. Sen mitä oli, halusin säilyttää. Työhönihän nimenomaan kuului vastuu museoiden kuvista."
Ja siirtolaisuus näkyy: "Kveenit. Rakentamistyyli, kalastusvälineet, maatila-aurat. Erikoispiirteet erottaa samalla tavalla kuin saamelaistenkin."
"1800-luvun loppupuoli oli vielä kovasti luokkayhteiskuntaa. Erottuu kuka on palvelija, kuka isäntäväkeä. Kauppiassuvut raahasivat vuonon rannalle viimeiset hepenet papukaijoja myöten."
Henkilökohtainen valokuva
"Sain muistaakseni 12-vuotiaana ensimmäisen kameran. Mutta suunnittelin alunperin kuitenkin taidemaalarin uraa. Satuin kuitenkin pääsemään taideteolliseen. Taideakatemiaankin kyllä pyrin samana vuonna. Valintakoe siis ratkaisi."
"Valokuvataide mitä itse teen on henkilökohtaista, lähestulkoon kuin päiväkirjan kirjoittamista. Teen kyllä taustalla kaiken aikaa. Suomessa töitäni on ollut näyttelyssä viimeksi varmaan vajaa kymmenen vuotta sitten."
"Nyt tässä Oulun läänin läänintaiteilijatyössäni yritän saada valokuvan tekijöihin, tuottajiin mahdollisimman suoran kontaktin. En koe, että minun pitäisi tulla tänne esittämään omaa taidetta, vaan tulla luomaan mahdollisuuksia muille. Ja pohjoinen yhteistyö yli rajojen on todella mielenkiintoista."
Barents-työ Venäjän suuntaan tuli jo Finnmarkissa tutuksi.