Sosiaalidemokraattiset puolueet ovat olleet perinteisesti vahvoja pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa. Demarien ote vallankahvasta on ollut erityisen vahva Ruotsissa ja Norjassa, mutta myös Tanskassa ja Suomessa.
Tämä kestoasetelma on horjunut viime vuosina etenkin Norjassa ja Tanskassa. Norjan työväenpuolue kärsi historiallisen suuren vaalitappion viime syyskuun suurkäräjävaaleissa. Huonosti kävi myös Tanskan demareille kansankäräjävaaleissa. Demarinäkymät ovat lohdullisemmat vaaleihin valmistautuvissa Ruotsissa ja Suomessa.
Norjan työväenpuolueen surkea tilanne nousee valokeilaan jälleen tänä syksynä, kun puolue valmistautuu vaihtamaan puheenjohtajansa marraskuussa. Nykyinen johtaja Thorbjörn Jagland saa lähteä, ja tilalle nousee entinen pääministeri ja puolueen varapuheenjohtaja Jens Stoltenberg.
Työväenpuolueessa oireillut kriisi muuttui konkreettisiksi luvuiksi, kun puolueen suosio tipahti vaaleissa peräti kymmenen prosenttiyksikön verran reiluun 24 prosenttiin. Tänä vuonna tehdyissä mielipidetiedusteluissa puolueen kannatus on laskenut jopa 18 prosenttiin oikeistolaisen höyren ja oikeistopopulistisen edistyspuolueen lukujen alle. Vuosisadan valtapuolueen alamäki on ollut ennennäkemättömän jyrkkä ja nopea.
Nuorekkaan Stoltenbergin voisi kuvitella kääntävän puolueen kannatuksen äkkiä nousuun. Niin ei ole käynyt. Häntä moititaan värittömäksi. Syyt demaripainajaiseen ovat kuitenkin syvemmällä.
Tanskan tapaan asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat kiristyneet. Verotus öljyrahoissa kylpevässä Norjassa on kireää, ja hintataso on jopa muihin pohjoismaihin nähden huima. Lisäksi työväenpuolue on irronnut vanhasta taustastaan, ottanut etäisyyttä ay-liikkeeseen ja liukunut kohti poliittista keskustaa Britannian työväenpuolueen tavoin. Resepti ei ole toiminut ainakaan Norjassa.
Työväenpuolueen rappiota pahentavat ay-liikkeen suosikin Jaglandin ja Stoltenbergin lievästi sanottuna huonot välit. Jagland ilmoitti viime helmikuussa, sairauskohtauksensa jälkeen, väistyvänsä johdosta seuraavassa puoluekokouksessa. Äskettäin Jagland totesi jo, että hän katuu aikaista luopumisilmoitustaan. Se ei rauhoittanut puolueen tilannetta, vaan pikemminkin sotki sitä lisää.
Jos työväenpuolue ei saa asioitaan järjestykseen nopeasti, se uhkaa ajautua politiikan marginaaliin oltuaan sen keskiössä Norjassa koko 1900-luvun. Tapahtuma olisi pohjoismaisessa demokratiassa merkittävä liikahdus, jolla olisi suuria seurausvaikutuksia paitsi poliittisiin voimasuhteisiin myös pohjoismaisen hyvinvointiajattelun perusteisiin.
paakirjoitus@kaleva.fi