Nordic Alu­mi­nium suun­nit­te­lee työ­vii­kon ly­hen­nys­tä

Alumiinituotteita sähkötekniselle teollisuudelle valmistavan Nordic Aluminiumin alkuvuoden tulos heikkeni edellisvuodesta.

Alumiinituotteita sähkötekniselle teollisuudelle valmistavan Nordic Aluminiumin alkuvuoden tulos heikkeni edellisvuodesta. Huonon markkinatilanteen takia yhtiö harkitsee työviikon lyhentämistä osassa tehtaistaan.

Irtisanomisia ei kuitenkaan ole tiedossa.

Yhtiö kertoo, että markkinatilanteen edellyttämät sopeuttamistoimet on jo aloitettu.

Konsernin tulos rahoituserien jälkeen oli tammi-kesäkuussa 2,8 miljoonaa euroa eli noin 17 miljoonaa markkaa. Edellisvuoden vastaavalta ajalta vaihtoa kertyi 3,7 miljoonaa euroa.

Yhtiön liikevaihto sen sijaan kasvoi edellisvuoden 46,1 miljoonasta eurosta eli noin 274 miljoonasta markasta 47,6 miljoonaan euroon.

Komponentti-liiketoiminnan tulos ei parantunut kuten odotettiin, koska uuden verkkosukupolven toimitukset siirtyivät tulevaisuuteen. Komponenttien tuotannon käyttöaste oli alhainen.

Sähköteknisten tuotteiden liikevaihto ei kasvanut, koska Yhdysvalloista tilauksia saatiin ennustettua vähemmän. Yhtiö arvioi myös markkina-alueen tulevaisuuden näyttävän epävarmalta.

Koko vuoden tuloksensa Nordic Aluminium arvioi jäävän viime vuodesta. Liikevaihtoa se ei sekavan markkinatilanteen takia ennusta.

Ilmoita asiavirheestä