Kohta on 50 vuotta siitä kun Neuvostoliitto lähetti Suomelle kuuluisan noottinsa. Se ehdotti yya-sopimuksen mukaisia sotilaallisia neuvotteluja. Ainakin muun maailman silmissä ne olisivat sitoneet Suomen Neuvostoliiton satelliitiksi, ja ehkä niin olisi käynyt todellisuudessakin.
Presidentti Urho Kekkonen pystyi kuitenkin Novosibirskin neuvotteluissa kääntämään pääsihteeri Nikita Hrutovin pään, ja konsultaatiota ei tullut. Kekkosen ainoa varteen otettava vastaehdokas presidentinvaalissa tuolloin ollut Olavi Honka vetäytyi kisasta ja Kekkonen voitti vaalit ylivoimaisesti.
Nootti tuntui todella vaaralliselta, mutta se johti Kekkosen loistavaan menestykseen. Muutkin kuin vainoharhaisten salaliittoteorioiden harrastajat ovat siitä pitäen miettineet, oliko presidentillä sittenkin sormensa pelissä, joka johti noottikriisiin ja sen näyttävään ratkaisuun. Kuviossa on kummallisia siihen suuntaan vihjaavia piirteitä.
Kun Kekkonen muutamaa päivää ennen nootin tuloa keskusteli Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn kanssa Washingtonissa, tämä viittasi yya-konsultaation mahdollisuuteen. Kekkonen vastasi, että ei ole syytä kiirehtiä tapahtumien edelle, ja vakuutti Suomen tuntevan asemansa. Fiksu vastaus, joka voidaan tulkita myös niin, että hän tiesi tai arvasi, mitä oli tulossa.
Kun Suomen suurlähettiläs sitten pari päivää myöhemmin sai Moskovassa nootin käteensä, hän pyysi sen julkistamisen lykkäämistä kunnes presidentti olisi ehtinyt Yhdysvaltain-matkalta kotiin. Neuvostoliiton ulkoministeri vastasi: "kyllä he asian jo tietävät".
Neuvostoliiton johto oli vähän aikaisemmin selostanut suomalaisille kommunisteille tulossa olevaa noottia. Kremlissä varmaan ajateltiin, että Suomen valpas tiedustelu oli ajan tasalla, ja viesti oli mennyt Kekkoselle Hawajille. Mutta oliko? Mikään dokumentti ei viittaa siihen.
Kekkosen seurueeseen kuulunut diplomaatti on kertonut, että koko matkan ajan presidentti oli huolestunut puhelinyhteyksistä kotimaahan. Tiesikö hän, että jotakin merkittävää oli tapahtumassa? Ehkä, mutta tietoyhteydestä huolehtimiseen oli muitakin syitä. Kekkonen oli nyt kauempana kotoa kuin koskaan.
Kuulopuheen mukaan Kekkonen olisi soittanut hermostuksissaan useita kertoja Hawajilta Helsinkiin ennen nootin tuloa. Odottiko hän tärkeää tietoa? Seurueen jäsenet eivät kuitenkaan kerro havainneensa poikkeuksellista puhelinliikennettä. Kun nootti oli tullut, Kekkonen vältti tarkoituksellisesti diplomaattisten asiakirjojen vaihtoa Neuvostoliiton kanssa. Hän lähetti ulkoministeri Ahti Karjalaisen Hawajilta Moskovaan, jotta noottiin ei tarvitsisi vastata kirjallisesti. Kekkonen osasi diplomatian klassiset kuviot.
Ehkä Kekkonen kuitenkin odotti jotakin. Neuvostoliitto oli jo kaksi vuotta aikaisemmin luvannut tukea häntä presidentinvaalissa 1962. Sen jälkeen Kekkonen oli kaksikin kertaa esittänyt neuvostoliittolaisille laajat sisäpoliittiset suunnitelmansa, joiden ideana oli sitoa hallituspuolueet tukemaan hänen uudelleenvalintansa. Odottiko hän nyt tietoa Neuvostoliiton tukioperaatiosta?
Pian Helsinkiin palattuaan Kekkonen sanoi Englannin tiedustelun Suomi-spesialistille varautuneensa jo kolmen vuoden ajan nootin tuloon, siis yöpakkasista lähtien. Sanamuoto ei kuitenkaan viittaa siihen, että Kekkonen olisi tiennyt siitä etukäteen, tilannut sen tai että se olisi ollut tervetullut. Kekkonen sanoi kuitenkin toivovansa nootin tukevan häntä presidentinvaalissa.
Moni on pitänyt noottia Neuvostoliiton varoituksena liiasta yhteydenpidosta länteen. Kekkonen ei ajatellut niin. Hän sanoi saaneensa varmat vakuudet Neuvostoliiton halusta kunnioittaa Suomen puolueettomuutta. Kekkonen oletti Neuvostoliiton toivovan Suomen puolustuksen vahvistamista.
Jälkeenpäin presidentti kuvasi tilannetta kuitenkin uhkaavammaksi kuin välittömästi uutispommin putoamisen jälkeisissä esiintymisissään. Hän oli huolissaan sitä, että Neuvostoliitolla voisi olla muitakin kuin hänen arvioimiaan tavoitteita.
Kekkosella on siis etukäteen voinut hyvinkin olla vihiä nootista, mutta ei siitä, että se tulisi hänen Yhdysvaltain-matkansa aikana, eikä varsinkaan siitä, että se manasi yya-sopimuksen pöydälle.
Hän oli juuri saanut Yhdysvaltain tunnustuksen Suomen puolueettomuudelle. Nootti pilasi kaiken. Suomen uskottavuus romahti hetkessä. Nootit oli juuri se asia, jota Kekkonen siinä tilanteessa kaikkein vähiten tarvitsi.
Hänellä oli ilmeisesti asiaa taustoittavaa pehmeää tietoa enemmän kuin muilla, ja presidentti pystyi siksi ottamaan uutisen vastaan hyvin rauhallisesti, mikä ihmetytti mukana olijoita. Nyt tiedossa olevat nootin taustatekijät eivät kuitenkaan tue sitä uskomusta, että Kekkonen olisi tilannut sentään näin rajun tukipaketin Moskovasta.
Jonkinlaista elettä hän ehkä silti odotti sieltä. Se tuli hänen kannaltaan huonoimpana mahdollisena aikana, ja oli niin järeä, että sai useimmat menettämään poliittisen tasapainon hetkeksi. Kekkoselle olisi ollut edullisempaa musertaa Olavi Honka tavalliseen tapaan vaalikampanjassa. Silloin hän olisi voittanut omilla ansioillaan eikä Moskovan tuomariäänillä.
Kekkosen voitto presidentinvaalissa 1962 oli komein hänen koskaan saamistaan, mutta tyylipisteet olivat huonot. Siksi noottivaaleista tuli sukupolvia kestänyt henkinen vamma suomalaisten poliittiseen sieluun.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.