Jokin muu EU:n virasto sopisi Suomeen paremmin kuin elintarvikevirasto, arveli täällä "kaukana pohjoisessa" piipahtanut terveys- ja kuluttajakomissaari David Byrne. Korkeaan EU-virkaan päässyt irlantilainen ei tunne solidaarisuutta toisen pienen maan pyrkimyksiä kohtaan. Se tuntuu pahalta. Paljon pahempaa on kuitenkin se, että komissaari esitti kehnoja perusteluja kannalleen.
Komissaari Byrnen mielestä Bryssel on paras sijoituspaikka elintarvikevirastolle, kun siellä ovat lähellä myös unionin päättäjät. Saman värssyn voisivat vetäistä alan kuin alan komissaarit. Kuitenkin EU:n erillisvirastoja on hajasijoitettu niin, että niitä on kaikilla muilla paitsi Suomella ja Ruotsilla. Saksassa on viraston sijasta komeasti EU:n keskuspankki.
Myös Suomelle ja Ruotsille on omat virastonsa luvattu. Byrnen politiikalla lupaukset jäävät tyhjiksi puheiksi.
Elintarvikealan tutkimus on Suomessa kiistatta korkealla tasolla. EU:n elintarvikevirastolle tarjottu paikka Viikissä Helsingin yliopiston maataloustieteen laitosten naapurissa, osana tiedepuistoa, olisi mitä ihanteellisin. Samanlaisia sijainnin tuomia synergiaetuja ei saavuteta Brysselissä. Ellei nyt sitten pidetä hyvänä sitä, että virastossa oltaisiin toistuvien ruokaskandaalien lähteiden tuntumassa.
Kovin paljon hyötyä ei sentään olisi mahdollisuudesta, että viraston tutkijat pystyisivät jatkuvasti kartuttamaan tietoaan siitä, millä kaikilla keinoilla elintarvikkeet saadaan pilalle jo raaka-aineita tuotettaessa. Ruuan kuluttajien ja varmasti myös maatalouden harjoittajien kannalta olisi sentään parempi, että tutkijat voisivat tehokkaasti etsiä menetelmiä, joilla varmasti tuotetaan puhtaita ja terveellisiä elintarvikkeita. Yhtä BSE-tapausta lukuunottamatta Suomi on Euroopassa puhtaan maataloustuotannon kärkimaita, ehkäpä alan ykkönen.
Suu- ja sorkkatauti, hullun lehmän tauti, epäpuhtaiden rehujen käyttö sekä muut vastaavat skandaalit aiheuttavat kuluttajien keskuudessa paniikkia myös komissaari Byrnen mielestä. Esimerkiksi Belgiassa on toistuvasti onnistuttu hätäännyttämään ihmisiä sillä, että rehuihin on lipsautettu terveydelle vaarallisia ainesosia.
Kriisin torjunnasta vastaavien komission virkamiesten pitää Byrnen mukaan tavoittaa heti asiantuntijat ja saada tarpeelliset neuvot toiminnalleen. Niin varmasti pitääkin. Mutta tuskinpa siitä on apua, että virkamiehet ja asiantuntijat ovat nokatusten. Aivan yhtä päteviä ovat ohjeet, jotka annetaan puhelimella, faxilla ja sähköpostilla. Oleellista on, että tieto on pätevää.
Pitkittynyt kiista elintarvikevirastosta on nolo Suomelle, joka ei ole kyennyt neuvottelemaan asiaa kannaltaan otolliseen ratkaisuun. Huonoa mainosta se on koko EU:lle. Siinä paistaa paljaimmillaan isojen jäsenmaiden itsekkyys. Viime joulukuussa Laekenin huippukokouksessa sijoituksesta olisi päätetty Suomen eduksi, ellei Italia olisi jääräpäisesti pitänyt kiinni ehdotuksestaan saada laitos Parmaan. Pääministeri Silvio Berlusconin ahneutta ei vähentänyt tieto, että Italia on jo saanut osansa EU:n virastoista. Torinossa toimii Euroopan koulutussäätiö.
Kun yksimielisyyttä ei saavutettu, elintarvikevirasto päätettiin sijoittaa väliaikaisesti Brysseliin. Nyt komissaari Byrne lobbaa ponnekkaasti, että se siellä myös pysyisi. Siinä puuhassa näyttävät käyvän aseeksi huteratkin perustelut, kunhan ne esittää vakuuttavasti.
Mitä pitempään lopullinen ratkaisu viipyy, sitä todennäköisemmin laitos Brysseliin jää. Jos niin käy, mikähän on seuraava virasto, jota Suomen on mahdollista tavoitella? Ja kuka takaa, ettei Ruotsi ole juuri sille parempi sijoituspaikka? Ei kukaan. Kuten ei sitäkään, etteikö joku suurista jäsenmaista ala etuilla myös vastaisuudessa.