Tietokatkos Afganistanissa olevan Suomen lisäjoukon kotiutusaikataulusta on noloakin nolompi. Kansalaisilla on oikeus tietää, miten näin pääsi käymään.
Suomessa on koko syksy käyty aiheellista keskustelua suomalaissotilaiden mukanaolosta vähintäänkin sodanomaisissa olosuhteissa keskellä Afganistanin sekasortoa. Mitä tiukempi paikka, sitä enemmän ja sitä säröttömämpää tukea heidän tulisi saada kotirintamalta. Mutta ei, kaaoksessa on näköjään myös kotimainen päätöksentekokoneisto.
Koko poliittiselle johdolle kunniaton episodi alkoi paljastua, kun tasavallan presidentti Tarja Halonen arvioi tiistaina kesken Egyptin-vierailunsa, että Suomen lähettämä lisäjoukko pysyy Afganistanissa myös 7. marraskuuta pidettävän presidentinvaalien toisen kierroksen yli. Samoilla tulkintalinjoilla oli ulkoministeri Alexander Stubb. Torstaina kävi ilmi, että pääministeri Matti Vanhanen kuuli asiasta uutisista.
Sittemmin on käynyt ilmi, että kriisinhallintajoukkoja hallinnoiva puolustusministeriö oli jo kesällä sopinut sotilasliitto Naton kanssa lisäjoukon kotiuttamisesta lokakuun loppuun mennessä. Tiedon tästä on sanottu tulleen presidentinkansliaan viime perjantaina, mutta jääneen etenemättä Haloselle.
Epäselvyyksiä riittää. Asiaa käsiteltiin viimeksi 9. lokakuuta tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksessa. Päätöksen tai päätösten tarkkaa sisältöä ei tiedetä, koska valtiojohdon kokouksissa tehtävät ratkaisut ovat valtaosin salaisia. Kansalaisilla on täysi oikeus saada vastaus yksinkertaiseen kysymykseen: Mitä tulikaan päätetyksi?
Presidentin ja hallituksen väliset tietokatkokset eivät ole uusia Suomen historiassa. Presidentti Kyösti Kallio kuuli hallituksen Saksan kanssa tekemästä joukkojen kauttakulkusopimuksesta vasta kun joukkoja oli jo Vaasassa. Pääministeri Paavo Lipponen päätti vuosituhannen vaihteessa Suomen osallistumisesta EU:n Itävalta-boikottiin kuulematta presidentti Martti Ahtisaarta. Vanhat esimerkit eivät silti tee uusia munauksia oikeutetuiksi.
Koko soppa on niin nolo, ettei sitä pidä enää poliittisella kiistelyllä pahentaa. SDP:n näkyvä kansanedustaja Eero Heinäluoma arvosteli jo puolustusministeri Jyri Häkämiehestä vauhtisokeudesta. Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa presidentti yritetään pitää kiistojen yläpuolella, mutta nyt on syytä kysyä, oliko hän, tai joku muu, tässä asiassa tilanteen tasalla.
Silloin kun omia sotilaita on maailmalla, kotirintamalla tulisi tehdä kaikki mahdollinen heidän turvallisuutensa takaamiseksi ja epävarmuustekijöiden karsimiseksi. Tietokatkos valtiojohdon keskeisten toimijoiden välillä viittaa kuitenkin siihen, ettei vasen käsi tainnut tietää, mitä oikea teki.
Tällainen sähläys on käsittämätöntä. Suomalaisilla yleensä sekä Afganistanissa henkensä kaupalla olevilla suomalaissotilailla ja heidän omaisillaan erityisesti on täysi oikeus saada sopan keittäjiltä selvitys, miten näin pääsi käymään ja mitä aiotaan tehdä tilanteen korjaamiseksi. Ei riitä, että osapuolet joko työntävät vastuuta toisilleen tai säästelevät hienotunteisuussyistä yhtäkään osapuolta. Tasavallan presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö, ja hänen täytyy tietää tehtävään olennaisesti kuuluvat asiat. Puolustushallinto vastaa osaltaan siitä, että oikea tieto ylipäällikölle kulkee nopeasti.
Sekasotku on pohjimmiltaan uusi varoittava esimerkki siitä, että ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä on vähintään riskialtis, jollei vieläkin enemmän. Sen valuvikoja olisi helppo korjata tulevassa perustuslakiremontissa. Toimivaa konetta ei pidä rikkoa, mutta Afganistan-sekoilu todistaa aivan muusta.