Tarinat Suomen surkeasta menestyksestä euroviisuissa ovat syntyneet osittain valikoivan muistamisen ja unohtamisen seurauksena. Tutkija Mari Pajalan mukaan ajatus Suomen ainaisesta epäonnistumisesta laulukilpailussa muodostui muutamien osallistumisien jälkeen jo 1960-luvun puolivälissä.
Pajala käsittelee väitöskirjassaan Erot järjestykseen! laajasti Suomen euroviisuhistoriaa lehtikirjoittelun, tv-ohjelmien ja verkkokeskustelujen perusteella.
Tiedotusvälineissä on Pajalan mukaan toistunut vuosittain kertomus odotuksesta, joka johtaa kerta toisensa jälkeen pettymiseen. Häpeä ja epäonnistuminen maustavat viisuhistoriaa, vaikka Suomen esiintyjät eivät aina ole häntäpäähän sijoittuneetkaan. 1970-luvulla Suomi löytyi yleensä tulostaulukon puolivälistä ja seuraavalla vuosikymmenellä kolmesti kymmenen parhaan joukosta.
Nollan pisteen kanssa kotiin viisuareenalta on palattu kolmesti. Pajala kirjoittaa väitöksessään, että "Suomi, nolla pistettä" -tyylisissä puheissa nolla toimii lopputuloksen sijasta vertauskuvana ja tuottaa samalla kansakunnalle yhtenäistä historiaa.