Nokian pääjohtaja Jorma Ollila on lyhyellä ajalla pariin otteeseen vaatinut työn verotuksen alentamista. Samaa vanhaa virttä ovat veisanneet muutkin teollisuusjohtajat Teollisuuden ja Työnantajan Keskusliiton säestyksellä.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on laskeskellut, että Suomen palkkaverotusta voidaan keventää parilla prosenttiyksiköllä seuraavalla vaalikaudella. Näin laskeutuisimme eurooppalaiselle keskitasolle.
Jos kansantaloudessamme on varaa pudottaa verotusta parilla prosenttiyksiköllä, on vaikea uskoa, että sillä olisi tuon taivaallista tekemistä ainakaan Ollilan mainitseman koulutetun väen Suomessa pysymisen kanssa. Eri asia on, jos koko veroalennus kohdennettaisiin vain heille.
Etlan arvion mukaan noin puolet veronalennusrahasta kiertyisi takaisin valtiolle kulutuksen kautta. Toinen puoli ei. Aukko täytyisi paikata jotenkin, sillä väestön vanheneminen ja paine terveydenhuollon menojen kasvuun pitävät huolen, että vähintään nykytason verotuloille on käyttöä jatkossakin.
Mikäli säästökonstit ovat samat vanhat, joita käytettiin 1990-luvulla, merkitsisi se yhteiskunnallisten palveluiden supistamista. Tämä johtaa pienimmillä tuloilla elävien kulutuksen laskuun ja sitä kautta kotimaisen kysynnän heikentymiseen. Kun valtion tulovirta ehtyy, kasvaa paine kuntien valtiolta saaman rahan leikkaamiseen. Tästä kärsivät etenkin ne syrjäisen Suomen alueet, joiden elämä on kiinni valtion rahasta.
Ollila unohtaa, että myös Nokian menestys lepää osaksi verotuksen varassa. Suurimpia verorahojen syöjiä on koulutus. Yksi ja toinen valtion rahoittamista yliopistoista ja korkeakouluista on valjastettu Nokian menestyksen pönkittämiseen.
Köyhimmätkin kunnat panevat vähät verotuksella keräämät roponsa likoon Nokian hyväksi. Ilman niiden merkittävää taloudellista panostusta ei maaseudulle olisi noussut alihankintayrityksiä tekemään osia Nokialle.
Nokian juuret ovat Nokialla, mistä tämä maailmanjättiläinen on nimensäkin saanut. Aikoinaan oli kaksi tehdasta kumi- ja paperitehdas - yhtiö. Nyky-Nokia syntyi niiden ja kaapelitehtaan perustalle. Kumi ja paperitehdas tarvitsivat työvoimaa niin paljon, että väkeä värvättiin lähitienoon lisäksi aina Pohjanmaata myöten.
Saadakseen työvoimaa yhtiö rakensi työläisilleen asuntoja tai antoi maata ja lainaa oman kodin rakentamiseen. Yhtiö järjesti terveydenhuollon, perusti päiväkodin, ammattikoulun ja rakensi komean kulttuuritalon, joka on yhä paikkakunnan kulttuurin pyhättö. Ja paljon muuta.
Lainsäädännön kehityksen myötä työvoiman saamiseen, kouluttamiseen, asumiseen ja kaikkeen hyvinvointiin liittyvät tehtävät siirtyivät pikku hiljaa yhteiskunnalle. Tämä loi pohjan nykymuotoisen verotusjärjestelmän kehittämiselle. Yhtiön tilalla maksumiehiksi tulivat palkansaajat, jotka maksavat suurimman osan veroista.
Kukapa veroja rakastaa? Ei kukaan. Jokainen kokee maksavansa niitä liikaa. Jokainen tietää mainita monta menoreikää, joihin ei soisi itseltä kerättyjä verorahoja hassattavan. Yhtä lailla kukaan ei halua, tuskin Nokiakaan, menettää verotuksen kautta saamiaan etuja.
Mutta mikä on vaihtoehto? Sekö, että ne, joilla on rahaa, rakentavat oman sosiaalisen turvallisuutensa vakuutusten varaan ja muut pärjäävät, jos pärjäävät.
On vaikea uskoa, että väki karkaa maailmalle pelkästään Suomen veroja pakoon. Jos se on siitä kiinni, kaikki hakeutuisivat kilvan Luxemburgiin, jossa tunnetusti verot ovat pienet.
Sen sijaan muualla maksettavat huomattavasti korkeammat liksat saatavat kyllä houkutella. Kansainvälisen palkkatilaston mukaan Suomea huonompia palkkoja EU-alueella on vain Portugalissa, Espanjassa ja Kreikassa. Jopa Nokia houkuttelee koulutettua väkeä maailmalle maksamalla siellä puolet korkeampaa palkkaa kuin täällä. Tämän epäkohdan korjaamisen avaimet ovat pääjohtaja Jorma Ollilalla itsellään.