Nokian renkaat piristi pörssiä

Helsingin pörssi löysi selvän nousuvireen viikon päätteeksi, mutta päivän kokonaisvaihto jäi kuitenkin niukaksi.

Helsingin pörssi löysi selvän nousuvireen viikon päätteeksi, mutta päivän kokonaisvaihto jäi kuitenkin niukaksi.

Aamulla hyvin sujuneesta alkuvuodesta kertonut Nokian Renkaat jatkoi vahvaa menoa koko päivän, ja iltaan mennessä yhtiön osakkeen kurssi nousi oli noussut 6,6 prosenttia 46,50 euroon.

Syynä rynnistykseen oli Nokian Renkaiden osavuosikatsaus, joka kertoi alkuvuoden tuloksen nousseen lähes 13 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan runsaasta 2 miljoonasta eurosta.

Nokian Renkaiden vanha emoyhtiö Nokia nosti kurssiaan 1,5 prosenttia 12,61 euroon.

Nokian imussa pörssin Hex-yleisindeksi vahvistui prosentin pistelukuun 5 320. Portfolioindeksi eteni 0,8 prosenttia.

Keskeisistä toimialaindekseistä plussalle päättyivät metsä, metalli, telekommunikaatio ja rahoitus.

Torstaina kahden prosentin laskuun päättynyt metsätoimiala toipui vajaat kaksi prosenttia, kun niin UPM-Kymmene kuin Stora Ensokin paransivat kurssiaan parin prosentin verran.

Vaihtoa kertyi päiväkaupan päätteeksi 328 miljoonaa euroa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä