Nokian keu­la­mie­hek­si siir­ty­vä Pekka Lund­mark vaihtaa gi­ga­wa­tit te­ra­bit­tei­hin – täl­lai­sia yh­tiöi­tä ovat Fortum ja Nokia

Pekka Lundmark siirtyy ensi syksynä valtio-enemmistöisen energiayhtiön johdosta globaaliin tietoliikenneyhtiöön. Syksyllä Nokia ilmoitti ongelmistaan oman 5G-tekniikkansa kehittämisessä, joka ei etukäteishehkutuksesta huolimatta ollutkaan valmis. Yhtiön osakkeen arvo romahti lokakuisen uutisen myötä neljänneksen, ja samalla alkoivat spekulaatiot johtajanvaihdoksesta.

Pekka Lundmark (vas.) siirtyy Fortumilta Nokialle ensi syksynä ja samalla Rajeev Suri jättää tehtävänsä.
Pekka Lundmark (vas.) siirtyy Fortumilta Nokialle ensi syksynä ja samalla Rajeev Suri jättää tehtävänsä.
Kuva: Emilia Kangasluoma

Pekka Lundmark siirtyy ensi syksynä valtio-enemmistöisen energiayhtiön johdosta globaaliin tietoliikenneyhtiöön. Nyt pulmana on saksalainen hiilivoima, jatkossa 5G-tekniikka.

Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark vaihtaa gigawatit terabitteihin, kun hän siirtyy energiayhtiö Fortumista tietoliikenneyhtiö Nokian johtoon.

Tänään julkaistun uutisen mukaan Lundmark aloittaa Nokialla ensi syyskuussa ja korvaa silloin väistyvän Rajeev Surin.

Millaisista yhtiöistä on kyse?

Vesi- ja ydinvoimaa Suomessa

Fortumin päätoimintaa on sähkön ja lämmön tuotanto. Yhtiö ilmoittaa olevansa Pohjoismaiden kolmanneksi suurin sähköntuottaja.

Viime vuosina yhtiö on panostanut paljon päästöjä vähentävään tuotantoon.

Sillä on noin 200 voimalaitosta, joista 160 on vesivoimaloita. Suomessa Fortum omistaa 13 vesivoimalaa kokonaan ja lisäksi sillä on 65 prosentin omistusosuus runsaasti voimaloita omistavasta Kemijoki Oy:stä

Suomessa Fortum omistaa muun muassa Loviisan ydinvoimalaitoksen, ja Olkiluoto 1 ja 2 -laitoksista yhtiln osuus on 27 prosenttia. Erittäin merkittäviä ydinvoimaosakkuuksia sillä on myös Ruotsissa.

Lisäksi Fortum omistaa muun muassa tuuli- ja aurinkovoimaloita sekä jätteenkäsittelylaitoksia.

Viime vuonna Fortumilla oli noin 8 200 työntekijää. Liikevaihto oli 5,4 miljardia euroa ja yhtiöllä oli ydinliiketoimintaa kymmenessä eri maassa.

Lundmarkin aikana yhtiön liikevaihto on kasvanut ja tulos parantunut. Viime vuonna vertailukelpoinen liikevoitto oli 1,19 miljardia euroa.

Uniper-kauppa herättää ristiriitoja

Fortum hankki parin viime vuoden aikana omistukseensa yli 70 prosenttia sitä itseään suuremmasta Uniper-energiakonsernista, ja käytti tähän yli kuusi miljardia euroa. Hankintaa perusteltiin muun muassa pääsyllä Keski-Euroopan energiamarkkinoille.

Uniper työllistää noin 11 000 henkilöä yli 40 maassa ja sillä on voimalaitoksia muun muassa Saksassa, Venäjällä, Britanniassa ja Ruotsissa.

Fortum tuotti viime vuonna 14 gigawattia (GW) energiaa, kun Uniperin luku oli 34 GW.

Suomessa ja Saksassa Uniper-kauppaa on kritisoitu erityisesti hiilivoiman vuoksi. Sen osuus Uniperin tuotannosta on noin 30 prosenttia.

Viime aikoina sekä Uniper että Fortum ovat joutuneet ympäristöjärjestöjen hampaisiin saksalaisen Datteln 4 -hiilivoimalan vuoksi. Kyseessä on uusi, käynnistettävä laitos ja sitä on vastustettu ilmastosyistä.

Myös Uniper-kaupan taloudellisesta järkevyyttä on ajoittain kyseenalaistettu.

Neljännes matkapuhelinverkoista

Tästä tilanteesta Lundmark siirtyy Nokiaan, joka yhtiönä on ollut viime vuosina enimmäkseen alamäessä. Yhtiönä se on kuitenkin täysin globaali toimija ja selvästi suurempi kuin Fortum.

Yhtiö toimii verkkoliiketoiminnassa, millä tarkoitetaan niin matkapuhelinverkkoja kuin tietoliikenneverkkojakin – joskin nämä ovat nykyisin käytännössä sama asia.

– Olemme innovaatiojohtaja teknologioissa, joiden avulla ihmiset ja esineet ovat yhteydessä toisiinsa, yhtiö julistaa verkkosivuillaan.

Nokian ilmoituksen mukaan sen asiakkailla on yli kuusi miljardia verkkopalvelujen käyttäjää. Osuus Kiinan ulkopuolisissa matkapuhelinverkoissa on yhtiön mukaan 27 prosenttia.

Reitittimien ja muun tekniikan ohella Nokia myy erilaisia palveluja yrityksille, kuten matkapuhelinoperaattoreille, sekä myös julkiselle sektorille. Kuluttajille Nokia valmistaa muun muassa älypuhelimia ja kodin verkkolaitteita.

5G aiheutti osakkeen romahduksen

Nokian viime vuoden liikevaihto oli 23 miljardia euroa eli melkein sama kuin vuotta aiemmin. Osinkoa Nokia ei jakanut.

Tulevaisuuden kannalta merkittävin vastoinkäyminen liittyi erittäin kuuman kilpailun kohteena olevaan 5G-tietoliikenneverkkoon.

Syksyllä Nokia ilmoitti ongelmistaan oman 5G-tekniikkansa kehittämisessä, joka ei etukäteishehkutuksesta huolimatta ollutkaan valmis.

Yhtiön osakkeen arvo romahti lokakuisen uutisen myötä neljänneksen, ja samalla alkoivat spekulaatiot johtajanvaihdoksesta.

Nokia ilmoitti keskittävänsä 5G-tekniikan kehittämistä yhä voimakkaammin Suomeen.

Omistuksissa iso ero

Kahden yhtiön omistuspohja on keskenään hyvin erilainen.

Suomen valtio omistaa Fortumista enemmistön (50,76 prosenttia), ja siksi yhtiöön vaikuttaa myös valtion omistajaohjauspolitiikka. Toiseksi suurin osakas on eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, mutta sen osuus on vain 1,3 prosenttia.

Nokian omistus puolestaan jakautuu kokonaan pieniin omistuksiin.

Suurin osakas on Suomen valtion omistama sijoitusyhtiö Solidium. Sen osuus on kuitenkin alle neljä prosenttia. Ilmarinen on Nokiassakin toiseksi suurin omistaja, ja sen osuus on 1,35 prosenttia.