Vaikka Oulussa osattiin odottaa vain huonoja uutisia Nokiasta, olisi ollut vähintäänkin kohtuullista, että yhtiö olisi tiedottanut päätöksistään asiallisesti kaupungille.
Matkapuhelinyhtiö Nokia käyttäytyi suorastaan öykkärimäisesti jättäessään informoimatta Oulun kaupunkia päätöksestään lopettaa työt paikkakunnalla 700 työntekijältään.
Olisi ollut vähintäänkin kohtuullista, että Nokian menneiden vuosien menestykseen valtavasti voimavarojaan pannut kaupunki olisi saanut kuulla irtisanottavien lopullisen määrän muualta kuin tiedotusvälineiden kautta.
Pörssiyhtiöt vetoavat usein pörssisääntöihin pantatessaan asioista kertomista. Nokian kohdalla tästä ei voinut olla kyse, koska tieto annettiin julkisuuteen. Kysymys on tahdittomasta käyttäytymisestä ja osoittaa Nokian puheiden yhteiskuntavastuusta olevan vain sananhelinää.
Oulun kaupungille Nokian irtisanomispäätös on kova takaisku, josta selviämiseen menee vuosia. Se on suurin yksittäinen kerralla tapahtuva irtisanominen, jonka kohteeksi Oulu on joutunut.
Nokia on ollut yksi keskeisiä tekijöitä niin sanotun Oulun ihmeen rakentamisessa. Nyt ihmeestä on vain muisto ja kaupunki muuttumassa rakennemuutospaikkakunnaksi, joka tarvitsee kipeästi tukea uuden taloudellisen toimeliaisuuden kehittämiseen.
Nokian toimintojen supistamista Oulussa on osattu odottaa siitä lähtien, kun Nokia syöksyi alamäkeen ja Stephen Elop syyskuussa 2010 astui Nokian johtoon ilmoittaen välittömästi uudesta strategiasta.
Nokian uusi strategia nojaa älypuhelimissa Windows-käyttöjärjestelmään. Sen tiedettiin merkitsevän luopumista Oulussa kehitellyistä järjestelmistä.
Oulussa eläteltiin toiveita, että korkean ammattitaidon omaavat työntekijät voisivat antaa panoksensa myös uuden strategian toteuttamisessa. Toive jää toteutumatta, sillä Ouluun on jäämässä 400–500 työntekijää jatkamaan vain peruspuhelinten ohjelmistokehitystä.
Kovimman iskun kokevat toki ne, joilta työt loppuvat nyt. Monilla on isoja asuntolainoja ja kun työt päättyvät, ollaan kovan paikan edessä. Irtisanottavat tarvitsevat tukea selviytyäkseen menetyksestä. Ja ennen kaikkea he tarvitsevat näkymää tulevaisuuteen.
Se lohtu tässä on, että suuri osa irtisanottavista on korkean koulutuksen saaneita, kielitaitoisia, kovan luokan ammattilaisia. He ovat ammatti-ihmisiä, joilla on valtava tietotaito ja valmius osoittaa osaamisensa.
Jos Nokian kilpailijat oivaltaisivat, niin tarjolla olisi valmis osaajajoukko palvelukseen.
Oululle ja oululaisille Nokian toimintojen supistaminen tekee kipeää. Suurten yritysten poistuminen paikkakunnalta ei kuitenkaan ole ainutkertaista. Paperi- ja puunjalostusteollisuus on esimerkki tästä.
Vaikka juuri tänään on vaikea nähdä valoa tunnelin päässä, ennemmin tai myöhemmin Nokian jättämä aukko tulee täytettyä.
Yksilötasolla se saattaa merkitä sitä, että on pakko lähteä työn perässä muualle tai ainakin kouluttautua erilaisen osaamisen taitajaksi. Kaupungille, jossa työttömyysluvut ovat muutenkin korkeat, on kova haaste kyetä löytämään korvaavia työpaikkoja.
”Vaikka juuri tällä hetkellä on vaikea nähdä valoa tunnelin päässä, ennemmin tai myöhemmin Nokian jättämä aukko tulee täytettyä.”