Nokelan Siwa lopettaa Oulussa toimintansa perinteisellä kauppapaikalla Nokelan torilla, joka sekin on täysin hyytynyt ja kadonnut sitten viime vuosituhannen.
Ennen Siwaa Nokelassa toimi samassa talossa Kiskotie 2:ssa työväenliikkeeseen kuuluneen Oulun Osuuskaupan myymälä.
Nokelan Siwan lopettamisen taustalla ei ole se, että Kesko Oyj osti viime marraskuussa Siwat ja Valintatalot Suomen Lähikauppa Oy:lta koko valtakunnasta.
Suomen Lähikauppa Oy:n Pohjanmaan ja Lapin kauppapaikkapäällikkö Simo Oinonen kertoo, että Nokelan Siwan lopettamispäätös oli tehty ennen kuin Kesko-kaupasta oli tietoa.
– Nokelan kohtaloon on vaikuttanut kaksi tekijää eikä ratkaisua ole tehty kevein perustein. Kaupassa on ollut pitkään kannattavuusongelma. Se on päätekijä lopettamisessa. Toinen syy on siinä, että Nokelan vuokrasopimus umpeutuu. Liiketilan tekninen elinkaari on tullut tiensä päähän.
Enemmälti Siwoja alkaa kadota katukuvasta toukokuussa, kun Kesko alkaa muuttaa Suomen Lähikaupalta ostamiaan Siwoja ja Valintataloja K-marketeiksi.