Noin 700 il­moi­tus­ta po­lii­sien te­ke­mi­sis­tä

Osa poliisirikoksista ei välttämättä tule koskaan julki, koska silminnäkijöitä ei aina ole.

”Lupaan parhaan kykyni mukaan käyttäytyä aina ja kaikissa tilanteissa poliisin arvolle sopivalla tavalla. Kunnioitan jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia”.

Näin juhlavasti uudet poliisit vannovat eettisessä valassaan, joka otettiin käyttöön 2000-luvun alussa.

Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin todellisuus voi kuitenkin olla toisenlainen. Kuten pelkästään tänä vuonna oikeuskäsittelyyn edenneet rikosepäilyt kertovat, poliisit saattavat virka-ajalla sortua käyttämään liian kovia otteita, urkkia salassa pidettäviä tietoja tai töppäillä vapaa-ajallaan karkeasti kuin ketkä tahansa siviilit.

Ongelma on, ettei edes poliisihallituksella ole kokonaiskuvaa poliisin tekemiksi epäilyistä rikoksista.

Valtakunnansyyttäjänvirastoon tulee vuosittain noin 700 ilmoitusta poliisien tekemisistä, mutta vain murto-osa niistä päätyy käräjäsaliin – ja tulee sitä kautta julki. Loput hautautuvat järjestelmään joko suoraan ei syytä epäillä -perusteella tai esitutkinnan jälkeen syyttämättäjättämispäätöksinä.

Osa poliisirikoksista ei välttämättä tule koskaan julki, koska silminnäkijöitä ei aina ole. Poliisit eivät myöskään kovin helposti käräytä kollegoitaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä