Urheilukilpailujen jälkeen urheilijoilta kysytään yleensä ensimmäiseksi: "No, miltä nyt tuntuu?". Valtioneuvoston kanslian käynnistämän Suomi maailmantaloudessa -selvityksen eli niin sanotun globalisaatioraportin valmistuttua ei ole kyselty tunteista. Se ei ole tapana, onhan kysymyksessä viileä asiantuntijatyö, jolla ei pitäisi olla tunteiden kanssa mitään tekemistä.
Ehkä asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Luulenpa, että selvityksessä mukana olleilla oli paljonkin tunteita pelissä. Kaikki suhtautuivat vakavasti kilpailun kiristymisen ja globalisaation mukanaan tuomiin haasteisiin. Kuinka Suomen käy? Miten Suomi pärjää? Miten voimme turvata kilpailukykyisen tuotannon ja työpaikat vielä 5-10 vuoden kuluttua?
Uskonkin, että ohjausryhmän työn yhteisenä tunteena oli jaettu huoli Suomesta ja aito halu löytää keinoja, joilla haasteet ja uhkakuvat voidaan muuttaa mahdollisuuksiksi ja vahvuuksiksi. Uskon myös, että viime viikolla julkistetun loppuraportin päälinjaukset ovat askeleita oikeaan suuntaan.
Selvitystyö näytti nostattavan kiihkeitä tunteita myös julkisuudessa - ja jo paljon ennen raportin varsinaista julkistamista. On hyvä, että asiantuntijatyö herättää kiinnostusta ja että siitä pyritään saamaan tietoa. Kovinkaan suureksi onneksi ei kuitenkaan ole se, että kelpaa mikä tahansa tieto, jopa vääräkin. Suomella on isoja ja vaikeita kysymyksiä ratkaistavana, eikä asiaa paranneta sillä, että eri tahot pyrkivät jo etukäteen kärjistämään keskustelua ja suuntaamaan sitä täysin vikaraiteelle. Tässä mediaa käytettiin kyllä härskisti hyväksi.
En tiedä, mikä on sopivaa tai että mitä selvitystyön puheenjohtajana on ylipäätään korrektia sanoa käydystä keskustelusta. Sen verran väärinkäsityksiä on kuitenkin esitetty, etten malta olla kokonaan kommentoimatta.
Ensinnäkin väite, että loppuraportti jätettiin pahasti riitaisena pääministeri Matti Vanhaselle, on tuulesta temmattu. Tämmöisellä väitteellä voidaan tietysti yrittää nakertaa raportin uskottavuutta ja se on ikävää varsinkin, kun taustalla on suuri yksimielisyys. Se, että joistakin asioista on erilaisia näkemyksiä, ei tee työstä riitaista. Erilaiset näkemykset ja painotukset kuvastavat uudistusten vaikeutta ja tarvetta laajaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Ennakkoon tunteita kuohuttivat eniten julkisuudessa esitetyt väitteet työmarkkinoiden toimintaa koskevista ehdotuksista. On kysytty, miksi raportti piti julkistaa juuri nyt ja vaikeuttaa meneillään olevia tuponeuvotteluja. Ajankohta ei ollut ohjausryhmän itsensä määräämä, eikä tavoitteena ollut tuponeuvotteluihin vaikuttaminen.
On myös väitetty, että raportin suosituksilla pyritään romuttamaan työehtosopimusten yleissitovuus tai että työnantajat voivat pakottaa työntekijät palkanalennuksiin uhkaamalla lomautuksilla tai irtisanomisilla. Näitä väitteitä ei raportista löydä.
Raportissa kyllä suositellaan lisää joustavuutta työmarkkinoille ja paikallista sopimista. Tässä ei ole mitään uutta. Samoja "lääkkeitä" on tarjottu jo viimeiset kymmenen vuotta. Useat kotimaiset raportit ja kansainväliset järjestöt kuten IMF, OECD ja EU ovat vuosi toisensa jälkeen suositelleet samoja asioita.
Viimeksi syyskuussa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ja Palkansaajien tutkimuslaitos olivat samoilla linjoilla yhteisjulkaisussaan "Sovitaan palkoista". Nämä uudistustarpeet eivät myöskään rajoitu pelkästään Suomeen vaan koskevat koko Eurooppaa. Tämä tulee selvästi esille muun muassa Wim Kokin työryhmän johtopäätöksissä koskien Lissabonin strategiaa ja Euroopan kilpailukykyä.
Suositusten taustalla on jo unhoon jäänyt keskustelu, jota Suomessakin käytiin ennen Emuun liittymistä. Kun rahaliitossa ei ole enää omaa kansallista valuuttakurssia, sopeutuminen erilaisiin talouden häiriöihin tai hintakilpailukyvyn rapautumiseen tapahtuu joko työttömyyden kasvun tai palkkajoustavuuden kautta. Tämä pätee edelleen.
Teknologinen kehitys ja uusi tuotannon organisointitapa ovat korostaneet joustotarvetta. Lyhentyneet tuotesyklit, yritysten globaali verkottuminen ja pitkät alihankintaketjut ovat lisänneet tuotannon vaihteluita ja tarvetta yritystason sopeutumismekanismeille.
Kuinka paljon joustoa tarvitaan? Missä kulkee raja? Loppuraportin ehdotukset lähtevät paikallisesta sopimisesta ja sen pelisääntöjen selkeyttämisestä. Kysymys on pitkälti niistä käytännöistä, joita esimerkiksi metallialalla on sovellettu jo useita vuosia. Työaikajoustoja ehdotetaan kehitettäväksi niin sanottujen työaikapankkien avulla työmarkkinajärjestöjen asettaman työryhmän ehdotusten pohjalta.
Kun toimeksiantona oli selvittää miten suomalainen työ ja tuotanto pärjäävät maailmantalouden murroksessa, on vaikea sivuuttaa työmarkkinoiden toimintaan liittyvät kysymykset, vaikka niistä päättäminen kuuluu työmarkkinajärjestöille.
Samasta syystä raportissa käsitellään myös julkisen sektorin haasteita, tuottavuutta ja hyödykemarkkinoiden toimintaa. Nämä kaikki ovat kilpailukyvyn, talouskasvun, työllisyyden ja viime kädessä hyvinvointipalvelujen kestävän rahoituksen kannalta erittäin tärkeitä.
Kysymyksessä on laaja Suomen globalisaatiostrategiaa hahmotteleva selvitys, jossa kokonaisuus on yksityiskohtia tärkeämpi. Suomen pärjääminen tulevaisuudessa ei ole kiinni yhdestä tupokierroksesta.
Pitkän aikavälin kilpailukyky riippuu ennen kaikkea korkeasta osaamisen tasosta, tutkimus- ja tuotekehityspanoksista, innovaatioista ja siitä, että nämä panostukset kanavoituvat tehokkaasti uusiksi menestyviksi tuotteiksi, yrityksiksi ja työpaikoiksi.