Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre lupaa, ettei kukaan jää heitteille, kun psykoterapian tukimuotoja uudistetaan. Suomeksi tämä siis tarkoittaa, että yksikään potilas ei kärsi, kun terapiarahoja leikataan! Poliitikkojen lupauksiin on joskus vaikea uskoa, mutta nyt jos koskaan on syytä toivoa, että ministeri Mönkäre tietää mistä puhuu. Ei ministerin itsensä takia, vaan mielenterveyden ongelmista kärsivien potilaiden takia.
Kelan terapiarahat loppuivat kovan tarpeen takia jo kesällä. Lääkkeeksi sosiaali- ja terveysministeriö tarjoaa sitä, että Kela lopettaa ensi vuonna alle 16-vuotiaiden yksilöterapian kokonaan ja tukee vain perhetarapiaa. Samalla nuorten terapiakäyntejä vähennetään.
Kun tarve kasvaa, tarjontaa yleensä lisätään. Mönkäreen mallissa kysynnän kasvaessa vähennetään tarjontaa. Kärjistäen voi sanoa, että nyt kaikki saavat murusia kakusta, jota ei poliittisilla päätöksillä haluta kasvattaa.
Raha ei kasva puussa, se läksy on toki jo opittu. Välikaudeksi saatu lisäpotti valtiolta tulee huutavaan tarpeeseen. Mutta millä ihmeen logiikalla Mönkäre väittää, että psykiatrisen hoidon kysyntä tasaantuu ennen pitkää? Ministerin mukaan mielenterveysongelmat eivät ole juuri kasvaneet, vaan asioista puhuttaessa piilevä hoidon tarve on noussut vain esiin. Totta toinen puoli. Silti joka viides työstä poissaolopäivä johtuu nyky-yhteiskunnassa psyykkisistä syistä.
Mönkäre ja hänen johtamansa ministeriö vakuuttavat sinnikkäästi kaiken kääntyvän lopulta hyväksi, vaikka asiantuntijat todistavat ihan muuta.
Jokin tässä keitoksessa epäilyttää, vaikka kuinka yrittäisi ajatella Mönkäreen puhuvan lääketieteellisen koulutuksen saaneena henkilönä. Psykiatrien ja psykoterapeuttien syvä huoli nuorista potilaista ei auta ymmärtämään sosiaali- ja terveysministeriön linjauksia. Erityisen epäilyttäväksi uuden järjestelmän tekee se, että arvosteluun on yhtynyt kaksi seitsemästä asiantuntijasta, joita ministeriön työryhmä kuuli laatiessaan Kelan tukimuotojen muutoksiin johtanutta muistiota.
Pöyristyttävää, he sanovat.
Ministeri Mönkäre vakuuttaa yhä uudestaan, että kunnista löytyy korvaavia palveluja nopeastikin, jos ne vain haluavat panna asiat kuntoon. Kuntien viesti taas on, että ne tekevät toki parhaansa terapiatarpeen täyttämiseksi, mutta rahaksi tai asiantuntemukseksi ei voi muuttua.
Poliitikot ovat ottaneet nyt liian ison palan haukattavakseen vai kuvittelevatko he, että lääketieteellinenkin asiantuntemus asuu vain heidän tykönään?
Päättäjiin ei ole vaikuttanut sekään, että tähänastisia hoitokeinoija käytettäessä tulokset ovat olleet erinomaisia ja potilaat tyytyväisiä. Paranemisprosentit ovat olleet huippuluokkaa: jopa 70 prosenttia vaikeista mielenterveydellisistä oireista kärsivistä potilaista on palautettu elämään. Nyt siis lasten yksilöterapian sijaan yhteiskunta alkaa tukea vain perheterapiaa. Mutta mistä me löydämme perheet näille nuorille ja lapsille? Hoitoa saaneet lapset ovat usein huostaanotettuja tai heidän lähipiirinsä on kykenemätön ottamaan osaa terapiaan.
Lasten psykiatrit ja psykoterapeutit ovat varmoja siitä, että ministeriön uudistuksessa osa lapsista ja nuorista jää väistämättä vaille asianmukaista hoitoa. Tähänkään asti hoitoa ei ole voitu tarjota aina ajoissa, vaan lapset ovat oirehtineet hoitojonoissa kohtuuttoman pitkään. Se vasta kalliiksi tulee.
Ministeri Mönkäre muistuttaa, että naapurissamme Ruotsissa pitkiä terapioita ei korvata lainkaan. Niin, siellä on psykiatristen potilaiden asema heikentynyt viime vuosina olennaisesti, eikä ulkoministeri Anna Lindh ole ainoa, joka on joutunut heitteille jätetyn mielenterveyspotilaan vihan kohteeksi.