Kärpät: Pyörälä hur­jas­sa vi­rees­sä juh­la­pe­lis­sään

Työtaistelu: Hoi­ta­jat jat­ka­vat ylityö- ja vuo­ron­vaih­to­kiel­toa Oysissa ja Ou­las­kan­kaal­la

Kolumni

Niuk­kuu­den yh­teis­kun­ta luo tur­val­li­suut­ta

Aikana, jolloin talouden kääntymistä kasvuun odotetaan kuukaudesta toiseen ja pidetään maan ja kansalaisten elinehtona, kulutuksen kyseenalaistaminen tuntuu omituiselta.

”Tuotantoa ja kulutusta on saatava laskemaan.”

Aikana, jolloin talouden kääntymistä kasvuun odotetaan kuukaudesta toiseen ja pidetään maan ja kansalaisten elinehtona, kulutuksen kyseenalaistaminen tuntuu omituiselta.

Lainaus on filosofi Ville Lähteen kirjasta Niukkuuden maailmassa, jossa Lähde puhuu kuitenkin aivan toisenlaisesta tulevaisuuden yhteiskunnasta kuin Jyrki Katainen tai EVA.

Lähteen mukaan meidän pitää varautua resurssien (energia, ravinto) vähenemiseen, sillä se on joka tapauksessa väistämättä edessä. Kasvun pakko on vallitseva oletus, mutta myös vakiintunutta taloudellista ja poliittista valtaa, jolle on oltava vaihtoehtoja.


Resurssien vähenemisestä on huolestuttu ennenkin. Länsimaissa talouskasvusta aiheutuvat ongelmat on kuitenkin ulkoistettu kolmanteen maailmaan, eikä huolestuminen ole johtanut yhteiskunnan laajempaan muutokseen.

Kasvava talous rajallisessa tilassa ei voi jatkua loputtomiin, ja halpojen tuotannontekijöiden tavoittelu on jo nyt johtanut huomattaviin ympäristöongelmiin ja sosiaalisiin ongelmiin.

Kierrätys, tuulivoimasopimuksen tekeminen ja luomun suosiminen eivät kuitenkaan Lähteen mukaan riitä niukkojen resurssien maailmassa, eivätkä viemään meitä sinne.

Millaisella politiikalla aineellisen kulutuksen lasku sitten voisi olla varteenotettava kehityssuunta, jos nykyinen ympäristöajattelu ei tähän riitä?


Lähde ottaa tärkeimmäksi argumentiksi turvallisuuden. Resurssien turvaamisen ohella tässä puhutaan myös elinolojemme turvallisuudesta.

Äärimmäinen niukkuus uhkaa Lähteen mukaan sosiaalisten järjestelmien koossapysymistä ja ruokkii jatkuvia konflikteja. Uutiset ympäristökatastrofeista ja pakolaisvirroista ovat todellisuutta jo nyt.

Nykyistä kehityslinjaa voidaan toki jatkaa edelleen, mutta Lähde pelkää tämän johtavan ongelmien hillitsemiseen yhä avoimemmalla voimapolitiikalla. Kurjuuden ja romahdusten pitäminen ”toisaalla” vaatii yhä korkeampia aitoja, ja nekin kaatuvat ennemmin tai myöhemmin.

Lähde muistuttaa, että köyhemmissä maissa syntyvä äärimmäinen niukkuus voi heijastua myös meidän elintasoomme. Halpa tuontiruoka loppuu, jos tuontialueiden vesivarat loppuvat tai viljapellot pilaantuvat.

”Jos ihmiset eivät usko, että huomenna saa ruokaa, ei pystytä pitämään yllä järjestystä”, Lähde toteaa.


Niukkuuden maailmassa ei ole mukavaa luettavaa. Lähteen viesti olisi helppo torjua, ellei se olisi niin hyvin perusteltu. Rautalangasta väännettynäkin ajatukset ovat silti sellaisia, että moni haluaa ummistaa niille silmänsä.

Lähde määrittelee itsenä ahdistuneeksi pessimistiksi, mutta korostaa mahdollisuuksia. Niukkuuden yhteiskuntaan johtavaa politiikkaa ei vielä ole olemassa, mutta kuka tahansa voi osallistua sen luomiseen. Tarvitaan ”jatkuvaa väittämistä, vakuuttamista ja perusteluja”.

Ja todellinen työ alkaa vasta sitten, kun niukkuus uskalletaan tuoda osaksi vaikeita arkisen politiikan kysymyksiä.


Mutta miksi meidän pitäisi alkaa maailmaa pelastamaan, jos muut eivät lähde mukaan? Kai nyt ainakin Kiinan pitää sitoutua ensin samoihin talkoisiin? ”Ei sinne pidä työntyä ensimmäisenä” on usein kuultu lause.

Lähde ampuu alas tämän populistisena pitämänsä vastakritiikin huomauttamalla, ettei mitään mielekästä kansainvälistä politiikkaa ole saatu aikaan ilman osittaisia alkuja. Kaikki eivät tule koskaan sopimaan asiasta ensimmäisellä kerralla.

Tähän voisi lisätä, että jos meidän elintasostamme ei ole varaa alkaa karsimaan, kuinka voisimme vaatia sitä muilta? Näihin turvallisuustalkoisiin meidän pitää mennä ensimmäisinä.