Yleisurheilu: Mün­che­nin EM-päi­vä­kir­ja: Kaksi co­la­juo­maa? 13 euroa, bitte

Pääkirjoitus: Salman Rush­dien puu­ko­tus avaa ikävän näkymän eteen­päin

Niukka enem­mis­tö suo­ma­lai­sis­ta hy­väk­syy työt­tö­myys­tur­van ly­hen­tä­mi­sen

Niukka enemmistö suomalaisista olisi valmis lyhentämään ansiosidonnaisen työttömyysturvan pituutta. Tällä hetkellä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa maksetaan 500 päivältä.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus esittää, että ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta leikataan. Niukka enemmistö suomalaisista hyväksyisi sen, että työttömyysturvan kestoa lyhennetään.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus esittää, että ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta leikataan. Niukka enemmistö suomalaisista hyväksyisi sen, että työttömyysturvan kestoa lyhennetään.
Kuva: Pekka Lassila

Niukka enemmistö suomalaisista olisi valmis lyhentämään ansiosidonnaisen työttömyysturvan pituutta. Tällä hetkellä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa maksetaan 500 päivältä.

Hallitus on esittänyt, että työttömyysturvaa leikataan 200 miljoonalla eurolla.

Lännen Median Taloustutkimukselta teettämän kyselyn mukaan 52 prosenttia vastaajista kannattaa jonkin verran tai erittäin paljon sitä, että säästöjä haetaan työttömyysturvan kestoa lyhentämällä. 22 prosenttia vastaajista vastustaa ja 21 prosenttia on jonkin verran esitystä vastaan.

Enemmistö suomalaisista ei ole kuitenkaan valmis koskemaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoon. Vastaajista 55 prosenttia vastustaa jonkin verran tai täysin ansiosidonnaisen määrään tehtäviä leikkauksia. Vähennyksiä kannattaa erittäin paljon vain 11 prosenttia vastaajista.

Tutkimukseen osallistui 1 082 vastaajaa 3.–4. kesäkuuta 2015 välisenä aikana. Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.