Nina Ja­tu­lis­ta vuoden Nuori suun­nit­te­li­ja

Tämän vuoden Nuoren suunnittelijan palkinnon on voittanut Nina Jatuli, 27. Jatuli opiskelee vaatesuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa.

Tämän vuoden Nuoren suunnittelijan palkinnon on voittanut Nina Jatuli, 27. Jatuli opiskelee vaatesuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa. Palkinto jaettiin tiistaina Helsingissä.

Jatuli sai palkinnoksi 5 000 euroa sekä oman osaston Helsingin Muotimessuilla 20.--21. elokuuta ja sisääntulon messujen suurissa muotinäytöksissä. Tuomaristo kiitteli Jatulin töitä mielenkiintoisista rakenteista ja muunneltavuudesta.

Jatulin naisille suunnattu Core-voittoasu koostuu hameesta, paitapuserosta ja liivistä. Materiaalina on käytetty paitapuserossa silkkiä ja puuvillaa sekä hameessa ja liivissä pellavaa. Asun perustana on kuori- ja kerrosajattelu.

"Nina Jatulin kilpailutyö erottui ammattitaitoisella ja kokeellisella kaavoituksella ja rakenteen osaamisella ja ymmärtämisellä. Hänen työnsä on muunneltava ja muuttuva. Sen ydin on yksikertainen ja vaatteen ilme muuttuu kauniisti liikkeessä", perusteli raadin puheenjohtaja, vaatesuunnittelija ja toimittaja Jaakko Selin.

Raadin muut jäsenet olivat muotitoimittaja, stylisti Nina Nuorivaara, vaatesuunnittelija Mari Talka, vaatesuunnittelija Paola Suhonen, muotitoimittaja Kaisa Pohjanvirta, muotitaiteilija Ritva Falla ja tiedottaja Päivi Koivunen.

"Asu sisältää kuoren ja herkän sisuksen, joka peilaa ihmistä. Mitä enemmän otat pois, sitä enemmän paljastat itseäsi", kuvasi Nina Jatuli itse kilpailuasua.

Helsinkiläinen Jatuli on suunnitellut paljon iltapukuja, mikä on ollut hyvä koulu yksilöllisten töitten toteuttamisessa. Kokeilevaa tyyliä hän haluaa jatkaa myöhemminkin suunnittelussaan.

"Idea työhöni voi tulla piirrustuksesta, materiaalista, rakenteesta, muodosta tai mistä vaan. Haen usein tunnetta ja värimaailmaa visuaalisuudesta ja vanhoista elokuvista", Jatuli paljasti.

Helsingin muotimessujen yhteydessä järjestettiin Vuoden Nuori Suunnittelija -kilpailu jo 12. kertaa. Viime vuonna palkinnon voitti Jarno Viitala, joka on sen jälkeen suunnitellut mm. Nansolle.