Matkailija voi yllättyä Etelä-Afrikassa reissatessaan ja oikeaa osoitetta etsiessään. Kartan perusteella määränpää on saavutettu, mutta kadun tai kylän nimikyltti on jotain aivan muuta kuin vuosi sitten printatussa kaupunkikartassa. Mistä on kysymys?
Apartheidin jälkeinen Etelä-Afrikka on kokenut suuria muutoksia. Paikannimien vaihtaminen on osa tätä prosessia. Kyse on nimeämisen politiikasta, vallasta ja sen uudelleen jaosta. Etelä-Afrikan historia on valloittajien kirjoittamaa ja monet maantieteelliset alueet ja merkkipaikat valloittajien nimeämiä tai heidän kunniakseen nimettyjä. Jo itse maan nimi Etelä-Afrikka määrittää alueen kolonialistisesta pohjoisen näkökulmasta käsin.
Etelä-Afrikassa käytössä olevan BEE-politiikan (Black Economic Empowerment) myötä valtaa ja mahdollisuuksia siirretään niille, joilla sitä ei rotuerottelun aikana ollut. Tähän ihmisryhmään kuuluu yli 90 prosenttia maan 50 miljoonasta kansalaisesta.
Valkoinen vähemmistö (9 prosenttia) on apartheidin jälkeisessä Etelä-Afrikassa joutunut luopumaan monista eduista, esimerkiksi automaattisista virkanimityksistä ja maanomistuksesta. Tästä huolimatta 87 prosenttia Etelä-
Afrikan viljelysmaasta on yhä valkoisten viljelijöiden omistuksessa.
Maareformi etenee hitaasti, mutta maiden uudelleennimeämisprosessi on hyvässä vauhdissa.
Eteläafrikkalainen vapaustaistelija, lakimies, teologi ja YK:ssa apartheidin uhreja edustanut Motsoko Pheko on todennut, että on päivänselvää, että ”vapaat miehet ja naiset nimeävät itse itsensä ja alueensa. Isännät antavat nimet vain orjille ja koirille”. Monet entiset siirtomaat ovat itsenäistymisen myötä nimenneet itsensä uudelleen.
Enää vain Afrikan Tähden pelilaudan kartassa esiintyy maita, joiden nimi on Kultarannikko, Pohjois- tai Etelä-Rhodesia, Betsuanamaa, Njassamaa tai Ylä-Volta. Nyt ne tunnetaan Ghanana, Sambiana, Zimbabwena, Botswanana, Malawina ja Burkina Fasona. Vain brittiläisten Etelä-Afrikaksi 20.9.1909 ristimä valtio kantaa vielä siirtomaa-aikaista nimeään. Motsoko Pheko kuuluu niihin, jotka ajavat valtion nimen muuttamista Azaniaksi.
Nimien vaihto on alkanut valkoisen kansakunnan rakentajien, afrikaanereiden ja englantilaisten sotilaallisten ja poliittisten merkkihenkilöiden mukaan nimettyjen paikkojen uudelleen nimeämisellä.
Maan vilkkain lentokenttä tunnettiin ennen Jan Smuts-kenttänä, nyt se on nimetty vapaustaistelijan, ANC:n entisen puheenjohtajan Oliver Reginald Tambon mukaan. Kenraali Louis Bothan katu on juuri nimetty uudelleen January Masilela -kaduksi.
Maailman pisin katu, aiemmin Church Streetinä tunnettu Pretoriaa halkova 26-kilometrinen väylä on nykyisin jaettu osuuksiksi ja nimetty neljän eri vapaustaistelijan mukaan. Pätkänsä ovat saaneet Helen Joseph, WF Nkomo, Stanza Bopape ja Elias Motswaledi. Myös Steve Biko ja Miriam Makeba ovat saaneet omat katunsa.
Useiden kaupunkien nimiä on vaihdettu, erityisesti maan pohjoisissa provinsseissa. Limpopon pääkaupunki on nykyisin Polokwane, kun se ennen tunnettiin Pietersburgina. Nelspruit on Bombela, Witbank on eMalahleni (”hiilen koti”) ja Johannesburgista puhutaan yleisesti eGolina (”kullan koti”).
Maan johtava puolue ANC (African National Congress) on ajanut myös maan hallinnollisen pääkaupungin Pretorian nimen muuttamista. Kaupungin perusti vuonna 1855 Marthinus Pretorius, joka nimesi sen isoisänsä kunniaksi.
Uusi nimi on Tshwane, ja virallinen nimenmuutos on määrä toteuttaa tämän vuoden loppuun mennessä. Pretorian suuraluetta kutsutaan jo tätä nykyä vakiintuneesti Tshwaneksi. Sillä ja Oululla on yhteistyöhanke, jonka tavoitteena viedä osaamiskeskusohjelma- ja teknologiakaupunkikonseptia Oulusta Etelä-Afrikkaan.
Nimeäminen ei ole koskaan neutraalia. Se on aina kytköksissä valtaan ja poliittisiin päämääriin.
Etelä-Afrikan kohdalla paikannimistö on alleviivannut valkoisten englantilaisten ja afrikaanereiden merkitystä valkoisen kansakunnan rakentajina. Nimet ovat kunnioittaneet heidän persoonaansa ja tekojaan, ja sitä kautta alleviivanneet muiden kuin valkoisten kansanosien alistettua asemaa.
Kolonialistiseen nimeämispolitiikkaan kuului myös muun kuin poliittisen vallan toimijoiden mukaan nimeäminen; suurmaanomistajat, kirkonmiehet, kulttuurivaikuttajat ja kirjailijat saivat myös katujaan.
Samaa nimeämisen politiikkaa toteutetaan kaikkialla: paikannimet ylläpitävät sosiaalista muistia siitä, mitä tapahtui. Näkökulmasta riippuu, onko tapahtuma ja sen herättämä muisto kohottava vai sortava. Sosiaalinen muisti ei välttämättä ole kaikkien yhteisesti jakama.
Erityisesti afrikaanereiden asuttamilla alueilla saattaa nähdä nimeämistaistelua: kadunvarren kylteissä on spraymaalilla yli- ja uudelleenmaalattu vuoroin uusi, vuoroin vanha nimi.
Uuden Etelä-Afrikan uuden nimipolitiikan mukaan myös maan valkoisen väestön merkkihenkilöitä kunnioitetaan. Näiden henkilöiden joukossa on ymmärrettävästi niitä akateemikkoja ja hengellisiä johtajia, jotka vastustivat apartheid-politiikkaa. Oman katunsa ovat Tshwanesta saaneet muun muassa teologian professori Nico Smith ja salamurhan kohteeksi joutunut teologi Johan Heyns, sekä kansalaisoikeusaktivisti Helen Joseph. He kaikki olivat mukana maan vapaustaistelussa rakentamassa Etelä-Afrikkaa, jossa jokaisella ihonväriin katsomatta on tasavertaiset oikeudet.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Karjasillan kappalainen.