Valtiovarainministeri Sauli Niinistöllä on 54-vuotiaana poliitikkona edessään vaikea valinta. Kokoomuksen ehdokasasettelu päättyy Helsingin piirissä 1.10. Niinistön pitäisi paljastaa siihen mennessä, asettuuko hän vielä ehdolle eduskuntaan vai pyrkiikö hän uusiin tehtäviin, pois politiikasta, joka on tahdistanut hänen elämäänsä pitkään.
Niinistöstä tuli ammattipoliitikko 1987, jolloin hän pääsi eduskuntaan. Jo sitä ennen hän oli harrastanut politiikkaa kymmenkunta vuotta luottamustehtävissä Salon kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa sekä kokoomuksen valtuustossa. Eduskunnassa laiskana ja kunnianhimottomana pidetyn Niinistön poliittinen ura lähti nousuun kuin raketti, kun hänestä tuli ensin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja 1993 ja vuotta myöhemmin kokoomuksen johtaja.
Lyhyt, vajaan vuoden pesti oikeusministerinä vaihtui valtiovarainministeriöön 1996. Nyt Niinistö tekee jo seitsemättä budjettiaan ja sivuaa sillä keskustan Ahti Pekkalan tähänastista Suomen ennätystä.
Niinistön poliittisen uran lakipiste osui kevääseen 1999, jolloin hän teki kaikkien aikojen ääniennätyksen eduskuntavaaleissa, traagisen perhetapahtuman jälkimainingeissa. Kokoomuslaiset olisivat valinneet hänet saman tien huutoäänestyksellä presidenttiehdokkaakseen, ja hän olisi voinut mennä samaa vauhtia Mäntyniemeenkin, mutta omapäinen Niinistö antoi puolueelleen rukkaset. Tapahtuma järkytti hänen ja puolueen välistä luottamusta melkoisesti.
Niinistön poliittinen karriääri on ollut rukkasten jälkeen hiljaisessa laskussa. Laskuliukuun tuli lisää kulmaa viime kesänä, jolloin Niinistö luopui puheenjohtajan tehtävistä. Taustalla vaikutti se, että hänen kova imagonsa valtiovarainministerinä ei lihottanutkaan puoluetta, kuten piti, vaan oli sille rasite. Puolueen johtoon tarvittiin pehmeämpi poliitikko. Kun OIli-Pekka Heinonen kieltäytyi, jäljelle jäi Ville Itälä, joka oli myös ehtinyt kieltäytyä. Hänelle ei jäänyt näissä oloissa muuta mahdollisuutta kuin suostua.
Tämän vuoden budjettiriihi näytti, millainen Niinistö on valtiovarainministerinä, kun hän ei kuulu enää hallituksen kovaan ytimeen eikä käy budjettineuvotteluja kokoomusjohtajana ja varapääministerinä. Niinistö arvioi itse, ettei budjettiesitys ole hänen parhaansa muttei myöskään huonoinpansa.
Taitava sanallinen pyöritys ei pystynyt peittämään alleen sitä tosiasiaa, ettei Niinistö heiluttanut enää suvereenisti tahtipuikkoa riihessä. Takavuosina hän järjesti heti kättelyssä jonkin yllätysvedon, jolla hän pani luun kurkkuun kollegoilleen. Tänä vuonna Säätytalolla Niinistön arvovalta oli kovilla, kun hän ajoi tieten tahtoen päin seinää sairasvakuutusmaksukiistassa. Niinistö halusi esiintyä suoraselkäisesti ja kaatui saappaat jalassa.
Hallitus päätti talven kehysneuvotteluissa sairausvakuutusmaksun korotuksesta. Riihessä Niinistö jäi puolustamaan linjausta yksin. Vaikka hän toimi johdonmukaisesti ja vastuullisesti, toisin kuin muu hallitus, ministerikollegat marssivat hänen ylitseen pääministerin ja varapääministerin johdolla sekä eduskuntaryhmien johdon taputtaessa käsiään. Näin julkeaa julkista näytelmää ei ole aikoihin nähty Suomen hallituspolitiikassa.
Sava-maksun mukana mureni palasiksi Niinistön veronkevennysesitys. Kuuroille korville kaikui myös hänen esityksensä, että hallituksen kuuluu päättää tuloveroista eikä järjestöjen. Niinistö on kärsinyt aiemminkin tappioita noissa asioissa, mutta ne ovat hukkuneet hänen voittojensa alle. Nyt niitä ei oikeastaan tullut, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että budjetin loppusumma piti kohtuullisesti. Nousua tuli vain prosenttiyksikkö vaalipaineista huolimatta.
Politiikka on yleensä sitä, mitä se näyttää. Nyt se näytti tuolta. Ei ole pelkoa, että Niinistöstä tulisi joskus pääministeri, joten häntä ei tarvinnut pelätä ja varoa, kuten joskus ennen.
Niinistö on viime aikoina kunnostautunut julkisuudessa muillakin kuin poliittisilla teoilla. Valtiovarainministerin arvovallalle ei ole eduksi, jos hänen naissuhteisiinsa liittyvät lööpit ja otsikot hautaavat alleen hänen päätyönsä. Niinistö liikkuu jo vaarallisilla rajoilla. Hänen yksityiselämänsä kiinnostaa enemmän kuin hänen poliittinen toimintansa.
Takavuosina Niinistö oli suhteessaan julkisuuteen äärimmäisen tarkka, kuten kaikessa muussakin, mikä liittyi häneen. Otteen lipeämistä voi tulkita vain niin, että hänessä näkyvät jo poliittisen jäähdyttelijän merkit. Enää ei tarvitse olla niin pikkutarkka kuin ennen.
Niinistö on onnen pekka. Suomelle lankeaa kaksikin merkittävää kansainvälistä tehtävää, joihin hän sopii pitkäaikaisena valtiovarainministerinä sekä Euroopan talous- ja rahapoliittisissa piireissä sujuvasti liikkuvana henkilönä kuin nyrkki silmään. Kiinnostavampi niistä on Kansainvälinen investointipankki EIB Luxemburgissa. Siellä vapautuu 1.9.2003 johtokuntapaikka, johon Suomi saa valita edustajansa EU-maana neljäksi vuodeksi Ruotsin ja Itävallan jälkeen.
Toinen vaihtoehto on Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD Lontoossa. Sen johtokunnassa avautuu Suomen kiintiöön kuuluva jäsenyys 1.6.2003.
Molempiin johtokuntiin nimittää Suomen edustajan valtioneuvosto. Niinistö on ilmaissut kiinnostuksensa ja pääministeri on valmis tukemaan hänen ehdokkuuttaan. EIB on sikälikin parempi vaihtoehto Niinistön kannalta, että esittelevä ministeri on Suvi-Anne Siimes. EBRD:hen, jossa hän edustaa jo nyt Suomea, hän joutuisi esittämään itseään.
Ainoa ongelma on vain aikataulu. Tehtävät avautuvat vasta vaalien jälkeen. Kuinka aikaisin Lipposen hallitus voi nimetä Suomen edustajat pankkeihin sortumatta tahdittomuuteen?
Toinen ongelma on siinä, voiko Niinistö puolustaa uskottavasti budjettiaan, jos hänen tiedetään olevan pois lähtevä mies. Ottaako kukaan häntä enää vakavasti? Ja siihen liittyen: jättääkö hän valtiovarainministerin viran jo syksyn aikana?