Se on varmaa, että tasavallan presidentin nimi ei ole torstain alkuiltapäivän jälkeen enää Tarja Halonen, vaan Sauli Niinistö.
Muu onkin sitten epävarmaa. Mikä muuttuu, kun presidentti vaihtuu?
Kysymys on paikallaan, sillä Niinistöllä ei ollut konkreettista vaaliohjelmaa eikä hän juuri antanut konkreettisia vaalilupauksia. Konkreettisinta oli lupaus nimittää nuorten syrjäytymiseen pureutuva työryhmä.
Niinistö vetäytyi julkisuudesta toisen vaalikierroksen jälkeen. Julki on tullut vain lista, joka sisälsi hänen kansliahenkilökuntansa nimet. Siitä saattoi päätellä, että Niinistö aikoo ottaa ulkopolitiikan johdon tiukasti näppeihinsä.
Ensimmäinen kunnon tilaisuus tutustua Niinistön aikeisiin tarjoutuu, kun hän pitää virkaanastujaispuheensa eduskunnassa torstaina.
Luin uudelleen Halosen virkaanastujaispuheet vuosilta 2000 ja 2006. Ne olivat täynnä haloslaista tasa-arvo-, ihmisoikeus- ja oikeudenmukaisuuspuhetta. Sitä hän lupasi ja sitä hän teki.
Ulkopolitiikassa vuoden 2000 puhe sisälsi yhden merkittävän asian. Halonen viittasi tehtyihin turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin selontekoihin.
Avainlause kuului: ”Kuvaamani yhteisesti hyväksytty kanta ei pidä sisällään tarvetta valmistautua Nato-jäsenyyden hakemiseen.”
Tuolla lauseella Halonen lukitsi kantansa Nato-jäsenyyteen 12 vuodeksi. Vuoden 2006 virkaanastujaispuheessaan hän ei sanonut Natosta enää mitään; mikään ei ollut muuttunut hänen ajattelussaan.
Kuten jokainen juhlapuhe, Niinistönkin neitsytpuhe presidenttinä sisältää varmasti joukon ympäripyöreyksiä hyvien asioiden puolesta.
Suurin mielenkiinto kohdistuu siihen, mitä ja miten Niinistö sanoo Suomesta ja Natosta – vai sanooko mitään. Halonenhan paalutti oman Nato-linjansa nimenomaan virkaanastujaispuheeseen.
Sama mahdollisuus on nyt Niinistöllä. Vaikka valtaoikeudet ovatkin huvenneet, presidentti sentään johtaa edelleen ulkopolitiikkaa, yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
Kovin räväköitä Nato-linjauksia Niinistö ei voi tehdä, koska häntä tavallaan sitoo sixpack-hallituksen ohjelma. Sen Nato-kohta kuuluu:
”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista. Suomi arvioi mahdollista Nato-jäsenyyttä omien kansallisten turvallisuus- ja puolustuspoliittisten intressiensä pohjalta. Suomi toimii Euroopan unionin ja Naton yhteistyön kehittämiseksi ja ottaa huomioon Naton merkityksen eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan keskeisenä foorumina.”
Muotoilu läpäisi Halosenkin seulan, eikä Niinistö voi siitä radikaalisti poiketa. Jos hän sen tekisi, edessä olisi kriisi.
Niinistölle tarjoutuu ensimmäinen kunnon tilaisuus lyödä puumerkkinsä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan seuraavassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.
Tilaisuus tulee nopeasti.
Halonen ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta päättivät viime lokakuussa, että uusi selonteko annetaan eduskunnalle tämän vuoden aikana. Selonteon kirjoitustyö pääsee alkamaan kunnolla, kun Niinistö on astunut virkaansa.
Liekö pelkkää sattumaa, että uuden selonteon valmistelu alkaa presidentin vaihtuessa? Oli tai ei, uusi selonteko tehdään aiempaan nähden melko nopeasti. Tuorein on vuodelta 2009, sitä edelliset vuosilta 2004, 2001, 1997 ja 1995.
Jos Niinistö haluaa muuttaa Suomen Nato-linjaa, hän voi yrittää sitä uudessa selonteossa. Hallitusohjelman ulko- ja turvallisuuspoliittiset osat käyvät presidentillä vain hyväksyttävinä, mutta selontekoon presidentti voi vaikuttaa painavastikin.
Eli: vasta selonteko ja sen tekovaihe näyttävät kunnolla, millaista ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa tasavallan presidentti Niinistö haluaa vetää. Ensi töikseen hän varmaankin lupaa jatkuvuutta, mutta tuleeko vinkkejä uudesta?