Kolumni

Niinistön ja Rinteen hankalat tilanteet – toinen selviytyi toista paremmin

Tällä viikolla saimme seurata Suomen politiikan kahden kärkinimen, tasavallan presidentin ja pääministerin, esiintymisiä maailmalla.

Kirjoittaja on Kalevan päätoimittaja Kyösti Karvonen. Sauli Niinistö kuunteli Oval Officessa, miten Donald Trump syytti poliittisia kilpailijoitaan ajojahdista ja amerikkalaista lehdistöä korruptiosta.
Kirjoittaja on Kalevan päätoimittaja Kyösti Karvonen.
Kirjoittaja on Kalevan päätoimittaja Kyösti Karvonen.

Tällä viikolla saimme seurata Suomen politiikan kahden kärkinimen, tasavallan presidentin ja pääministerin, esiintymisiä maailmalla. Sauli Niinistö tapasi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Antti Rinne Unkarin pääministerin Viktor Orbánin.

Presidenttien esiintymistä tiedotusvälineille Valkoisessa talossa pystyi seuraamaan suorana lähetyksenä kun taas pääministerien tapaamista valitettavasti ei. Sekä Niinistöllä että Rinteellä oli keskustelukumppanina arvaamattomat isännät. joilta saattaa odottaa mitä tahansa.

Yhdysvaltain presidentiltä voidaan kysyä tiedotustilaisuudessa mitä tahansa, olipa vieraana sitten Rooman paavi, Kiinan keisari tai Suomen presidentti. Trump tiedetään värikkääksi vastaajaksi, mutta tällä kertaa taidettiin nähdä eräänlainen ennätys.

Vieraan täytyi olla tarkka sanoistaan, kun vieressä isäntä antoi palaa. Niinistön kasvonilmeistä toki löytyy verkosta kuvia, jotka kertovat enemmän kuin tuhannet sanat.

"Herra presidentti, teillä on täällä hieno demokratia. Säilyttäkää se", Niinistö tiivisti. Se oli kuin lause Volter Kilven romaanista Alastalon salissa. Siinä on paljon kohtia, joissa sivutolkulla kuvatut mielenliikkeet puristuvat lopulta yhdeksi ääneen sanotuksi lauseeksi.

Tulkintavastuu päällisin puolin miellyttävästä kohteliaisuudesta siirtyi kuuntelijoille.

Yhdysvalloissa on kymmeniämiljoonia ihmisiä, jotka eivät tiedä, missä Suomi on ja vielä enemmän niitä, jotka eivät tiedä Suomen presidentin nimeä. Heitä on keskiviikkona nähdyn jälkeen varmasti vähemmän.

"Tänään olemme kaikki Sauli Niinistöjä", Trumpin yksi mollauksen kohde, Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom tviittasi.

Sauli Niinistö kuunteli Oval Officessa, miten Donald Trump syytti poliittisia kilpailijoitaan ajojahdista ja amerikkalaista lehdistöä korruptiosta.
Sauli Niinistö kuunteli Oval Officessa, miten Donald Trump syytti poliittisia kilpailijoitaan ajojahdista ja amerikkalaista lehdistöä korruptiosta.
Kuva: Chris Kleponis / POOL

Niinistö sai kutsun Valkoiseen taloon jo toisen kerran Trumpin kaudella. On vaikea sanoa, liittyvätkö Niinistön tapaamiset lyhyessä ajassa Trumpin, Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa jotenkin Ukrainan ja Venäjän suhteissa tapahtuneisiin liikahduksiin.

On tiedossa, että Suomi on tarjonnut käytettäväksi "hyviä palveluksiaan" eli kulissien takaista diplomaattista apua. Tämä voi olla kutsun yksi syy. Toinen voi olla se, että bisnesmies Trumpia kiinnostaa Suomen parin vuoden päästä edessä oleva päätös Hornet-hävittäjien seuraajasta.

Myös Rinteellä oli äkkiväärä isäntä, mutta hän ei selvästikään pärjännyt Orbánin kanssa niin hyvin kuin Niinistö Trumpin kanssa.

Koska Unkarin tiedotusvälineet ovat Orbánin Fidesz-puolueen taskussa, Rinne ei saanut niiltä Niinistön Yhdysvalloissa saamaa sympatiaa. Luin joitakin unkarilaisselostuksia pääministeritapaamisesta. Sattuneesta syystä niissä ei juurikaan kerrottu sitä mitä Rinne sanoi tai sitä miten EU näkee Unkarin tilanteen.

Rinteen hallituksen ponnekkaasti ajama kytkentä EU-tukien ja oikeusvaltioperiaatteiden toteutumisen välisestä ehdollisuudesta näyttää supistuvan niin, että rangaistus tulisi, jos tukirahoja käytetään väärin.

Tällainen kevytkytky olisi parempi kuin ei mitään mutta vähemmän kuin Suomi ja muut nettomaksajat haluaisivat. Syy ei ole silti Suomen kuten oppositiopuolueissa näytetään väitettävän. Kun EU:ssa tarvitaan tässä asiassa yksimielisyys, tukirahojen väärinkäytön estäminen olisi sekin edistysaskel.

Orbán sieppasi vastattavakseen Rinteelle osoitetun suomalaiskysymyksen, joka liittyi epäilyksiin, että Orbánin vävy olisi pannut EU:n tukirahoja taskuunsa. Asiasta on olemassa EU:n petoksentorjuntaviraston OLAF:n raportti.

Ville Itälän johtaman viraston raportti ei ole sattuneesta syystä johtanut tutkimuksiin Unkarissa eikä siitä ole uutisoitu sen valtamediassa. Raportti on Orbánin mukaan valeuutinen.

Eihän vain ole niin, että appiukon vävyn bisnesten takia Unkari saattaisi jäädä kiinni jopa nyt suunnitellusta kevytversiosta rankaista EU-varojen väärinkäytöstä?

Orbán sanoi myös, että jos epäilee Unkarin oikeusvaltion tilaa, loukkaa Unkarin kunniaa. No, Unkarissa epäillään Suomen oikeusvaltion tilaa, mutta ei meillä suhtauduta epäilyihin moisella melodraamalla.

Niinistöllä ja Rinteellä on nyt vertailtaviksi kokemuksia hankalista tilanteista. Niinistön sanoin "siellä oli oikein miellyttävää".