Nykyistä laajempi hallituspohja voi olla tarpeen vaalien jälkeen, kun taantuman laskua aletaan maksaa. Koostumus riippuu vaalien tuloksesta.
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on jatkanut tasavallan muodollisen protokollan kakkospaikalta samaa aktiivista linjaa, jonka hänen edeltäjänsä Paavo Lipponen aloitti. Niinistö ei ujostele ottaa kantaa ajankohtaisiin ja likipitäen päivänpoliittisiin aiheisiin.
TV1:n Ykkösaamussa Niinistö heitti ilmaan ajatuksen, että vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen pitäisi olla nykyhallitusta laajapohjaisempi. Puhemies perusteli ajatteluaan sillä, että hallitus tarvitsee leveämmät poliittiset hartiat pystyäkseen tekemään talouslaman lopun jälkeen tarvittavia ikäviä päätöksiä. Eri kansalaisryhmiä edustava laajapohjaisempi koalitio ei tekisi ikävistä päätöksistä suosittuja, mutta ymmärrettäviä, Niinistö perusteli.
Puhemies tuli sohaisseeksi ääneen ajattelullaan poliittiseen ampiaispesään. Seuraavan hallituspohjan pieninkin julkinen arvuuttelu kesken vaalikauden minkä tahansa suuren puolueen suunnalta ilman hallituspuolueiden nimeämistäkin herättää aina suuria poliittisia intohimoja. Kolmen lähes yhtä suuren puolueen järjestelmässä kahden puolueen kauppa on aina kolmannen puolueen korvapuusti.
Niinistön mietiskely herätti suurta tuohtumusta keskustassa. Puoluesihteeri Jarmo Korhosen mielestä Niinistö jopa yrittää kaataa nykyistä sinivihreätä hallitusta ja etenkin kokoomuksen puheenjohtajaa Jyrki Kataista. Tuskinpa sentään, mutta puolueestaan sinänsä itsellisen Niinistön ajatusmallin voi hyvinkin nähdä kokoomuslaisena koepallona.
Niinistö ei lähtenyt ennakoimaan, mitä puolueita seuraavassa hallituksessa tulisi olla. Hän kyllä kehaisi sateenkaarihallituksen kykyä tehdä tarvittuja ikäviä päätöksiä. Hän oli valtiovarainministerinä sateenkaarihallitukseksi kutsutussa Paavo Lipposen ykköshallituksessa 1995--1999. Siinä olivat puolueista mukana SDP, kokoomus, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP. Keskustalaisten hermostuminen johtuu tietysti tästä.
Niinistön ajattelu sinänsä, ilman siitä väistämättä liikkeelle lähteviä poliittisia johtopäätöksiä, on kestävällä pohjalla. Nykyhallitus on ottanut linjakseen, ettei se ala tehdä leikkauslistoja ja kiristää verotusta syvimmässä taantumassa. Pahimman yli ja seuraaviin eduskuntavaaleihin asti yritetään mennä ottamalla lisää velkaa. Maksun aika koittaa seuraavalla vaalikaudella, jolloin talous on jo todennäköisesti kääntynyt nousuun. Leikkauslistoja ja veronkiristyksiä on totta kai helpompi tehdä, jos poliittinen vastuu jakaantuu tavallista leveämmälle.
Niinistön samalla lailla kuin hänen avauksestaan provosoituneiden on hyvä muistaa, että nyky-Suomessa hallituspohja riippuu ennen kaikkea vaalituloksesta. Mikään suurempi tai pienempi puolue ei pääse automaattisesti hallitukseen tai putoa siitä automaattisesti pois ennen kuin vaalit on käyty.
Eri asia on, että poliittiset virtaukset näyttäisivät vievän suuntaan, jonka päässä voi hyvinkin häämöttää sinipunahallitus. Pystyäkseen estämään tämän keskustan tulisi saada laskeva kannatuskäyränsä reippaaseen nousuun.
Kolme suurinta puoluetta ei ole ainakaan lähihistoriassa mahtunut samaan hallitukseen. Se ei olisi parlamentarisminkaan kannalta hyväksi. Kiinnostava kysymys on tietysti se, haettaisiinko kahden suuren sekä vihreiden ja RKP:n seuraksi vasemmistoliiton sijasta perussuomalaisia. Vasemmistoliiton kannatus on hiljalleen rapautunut kun taas perussuomalaiset ovat ohittaneet sen ainakin mielipidetutkimuksissa. Eurovaalit ovat tässä kamppailussa tärkeä mittauspiste.