Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli vienyt uudenvuoden puheensa nauhoituksen Presidentinlinnasta Mäntyniemeen, jonka ikkunasta pilkisti kaistale suomalaista luontoa: puita ja meren rantaa.
Tiukasti kotimaasta lähtevä oli myös puheen näkökulma. Presidentti Halosella toistunut aihepiiri, kansainväliset kehityskysymykset ja YK, ei Niinistön puheen teemaksi yltänyt.
Niinistö sen sijaan korosti ulkopolitiikan taloudellista merkitystä – Suomen kannalta. Ulkopolitiikan pitää tukea taloudellista pärjäämistämme. Näin maksimoidaan tänne saatava työ, ”johon hyvinvointimme nojaa”.
Oli Niinistöllä tosin edeltäjältäkin tuttua sisältöä. Kun Halonen varoitti eriarvoistumisesta ja peräsi oikeudenmukaisuutta, Niinistö kuulutti eheyttä ja oikeudentuntoa.
Merkillepantavaa Niinistön puheessa oli yksilön oman vastuun korostaminen. Hän kehotti kansalaisia esimerkiksi miettimään, voiko jokainen itsekin tehdä jotain ympärillä olevan pahoinvoinnin poistamiseksi.
Hallitukselle presidentillä oli selvä kehotus: Ei riitä, että että tuotetaan vain kompromisseja, jotka sopivat kaikille puolueille, vaan pitäisi olla enemmän rohkeutta: ”Käsillä on ratkaisujen aika.”
Työmarkkinajärjestöille Niinistö viestitti, että yhteisen huolen pitäisi synnyttää sovintoa, ei riitaa. Alkukevään aikana nähdään, jäävätkö presidentin kehotukset huudoksi tuuleen. Toivottavasti ei, sillä kummallekin niistä on vankat perusteet.
Puheen loppuosan yllätys oli se, että Niinistö palasi Martti Ahtisaaren kauden käytäntöön ja toivotti kansalaisille Jumalan siunausta. Kiinnostava valinta aikana, jolloin uskonnolle tarjotaan julkisessa elämässä yhä syrjäisempää paikkaa.