Ylennykset: Tässä on re­ser­vin ylen­nyk­siä it­se­näi­syys­päi­vä­nä – katso, ketkä poh­jois­suo­ma­lai­set on ylen­net­ty

Pääkirjoitus

Nii­nis­tö hakee kol­mat­ta tietä

Presidentti Sauli Niinistö hakee puolustusratkaisua kumppanuuksista, etenkin EU-yhteistyöstä.

Presidentti Sauli Niinistö hakee puolustusratkaisua kumppanuuksista, etenkin EU-yhteistyöstä. Se on kuitenkin pitkän tien päässä, ja EU:n turvatakuut ovat heppoiset.

Ukrainan kriisillä on ollut Suomessa ainakin yksi hyvä seuraus: tasavallassa on alettu keskustella turvallisuuspolitiikasta avoimemmin kuin koskaan.

Venäjän karhua ei kutsuta enää mesikämmeneksi ja Nato-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista puhutaan suoraan. Enää ei vaadita keskustelua, vaan keskustellaan. Inttämisestä on edetty perusteluihin.

Toisen kerran käydyt Kultaranta-keskustelut kuvastavat hyvin uutta keskusteluhenkeä. Avoimuutta olisi edistänyt se, että työryhmien suljetuista keskusteluista olisi annettu enemmän tietoa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö asettautui nyt pysyvän tuntuisesti liittoutumattomuuden ja Nato-jäsenyyden välimaastoon. Hän hakee kestävää turvallisuusratkaisua kolmannesta tiestä, joka nojaisi Suomen omaan puolustukseen sekä kumppanuuksiin Pohjoismaiden, EU:n ja Naton kanssa.

Niinistö sanoi suoraan Ylen A-studion haastattelussa, etteivät Suomen resurssit riitä tällä hetkellä uskottavaan puolustukseen. Lausunto on hätkähdyttävä varsinkin kun se tulee ulkopolitiikan johtajan suusta. Koivistolaisittain jotakin siis tarvitsisi tehdä ja vielä kohtuullisen nopeasti.

Niinistö tuntuu uskovan vahvasti eurooppalaiseen puolustusyhteistyöhön ja myös EU:n turvatakuisiin. Puolustusyhteistyö on vielä lapsenkengissä ja vaatisi vuosikymmenien kehitystyön. Turvatakuut ovat taas Naton turvatakuisiin verrattuina heppoiset – vaikka niitäkään ei ole tositilanteessa testattu.

Kolmannen linjan etsintä näyttää niinistöläiseltä tavalta hakea ratkaisua, joka ei ärsyttäisi Venäjää. Niinistö perustelee uskoaan EU:n puolustukseen sillä, että kun kerran unionin jäsenet auttoivat hätään joutuneita finanssikriisissäkin, mikseivät myös sotilaallisessa kriisissä. Ajatuksen heikkous on siinä, etteivät kriisit ole yhteismitallisia.

On kiinnostavaa, että Niinistön ajattelu saa tukea keskustassa ja SDP:ssä, mutta ei niinkään hänen omassa taustapuolueessaan kokoomuksessa. Voikin päätellä, että kun aiemmin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli konsensushakuista, nyt siihen on vaikeampi päästä.

Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin Suomen-vierailu osui sattumoisin yksiin Kultaranta-keskustelujen kanssa. Vaikka räväköitä lausuntoja Venäjältä hakeva niitä myös saa, Lavrovin viesti oli liehakoivan sovitteleva: hän kehuskeli Suomea, mutta antoi EU:n kuulla kunniansa.

EU on rajoittanut päätöksillään korkean tason vierailuja Venäjälle. Tämä EU:n huippukokouksessa, ilman Niinistön läsnäoloa sovittu linja on ärsyttänyt selvästi häntä.

Tapaamisrajoitetta ei tarvinnut kirjaimellisesti rikkoa, kun Lavrov tulikin Suomeen. Vaikka Suomi on pysynyt Ukrainan kriisissä EU:n vitjassa, sen ei haluta estävän Suomen omaa Venäjän-politiikkaa.

Suomella ei ole kuitenkaan paljon pelivaraa. Jäsenyys Euroopan unionissa on Suomen tämän hetken harvoja valttikortteja, joita ei voi riskeerata. Se jäsenyys on sitä tärkeämpi, mitä pidempään Nato-jäsenyyden kanssa vitkutellaan.