Oulu Oulun Kärppien vahvistukseksi seitsemän ottelun ajaksi hankittu puolustaja Janne Niinimaa oli vahvasti esillä, kun oululaiset ottivat helposti 3-1 (2-0, 0-1, 1-0) voitolla kolme sarjapistettä Pelicansia vastaan pelatussa ottelussa.
Niinimaa pääsi heti ensimmäisessä erässä tilastoihin toisena maalisyöttäjänä, kun viimekauden liigatulokkaana palkittu Janne Pesonen teki kauden ensimmäisen osumansa.
Toisen kerran Niinimaa kirjautti itsensä maalisyöttäjäksi kolmannessa erässä Kärppien pelatessa viidellä kolmea vastaan pakkipari Mikko Lehtonen laukoessa kiekon ohi Pasi Nurmisen. Maalia edelsi kaksikon näyttävä syöttöpeli poikki kentän.
"Tyytyväinen pitää olla kolmeen pisteeseen. Oma pelaaminen oli aluksi jännittämistä kotikatsomon edetessä ja heittelin kiekkoa vain lähimmälle pelaajalle. Ottelun edetessä pääsin kuitenkin hyvin mukaan peliin. Siinä oli paljon hyviä asioita, mutta ei se vielä valmista ole", Niinimaa totesi taiston päätyttyä.
Vierasjoukkue pääsi tilastoihin myös ensimmäisessä erässä kuluttamalla jäähypenkkiä. Kolme peräkkäistä kahden minuutin rangaistusta väsytti joukkuetta sen verran, että Pekka Saarenheimo pääsi tekemään ylivoimamaalin Jussi Jokisen ja Kimmo Lotvosen syötöistä.
Toinen erä jatkui Pelicansin osalta kolmella jäähyllä, mutta Kärpät pelasi yllättävän vaisusti, sillä edes kahden miehen ylivoimalla joukkue ei saanut lahtelaisten verkkoa heilahtamaan.
Pelicans sen sijaan käytti saamansa tilaisuuden, kun Sami Salonen iski kavennuksen joukkueen pelatessa yhden ylivoimalla. Kolmannen erän lahtelaiset aloittivat jälleen jäähyilemällä, kun Ville Hirvonen ja Ville Varakas joutuivat puolen minuutin välein penkille. Joukkueelle tuli neljä kakkosta ja kymppi maalivahti Nurmiselle huonosta käyttäytymisestä Kärppien kolmannen maalin jälkimainingeissa.