Sodankylän elokuvajuhlat ovat jälleen vauhdissa. Niiden historian aikana on muuttunut koko maailma mutta itse festivaalit vain vähän. Parikymppisistä leffafriikeistä, jotka kansoittivat jo ensimmäiset festarit reilut parikymmentä vuotta sitten, on tullut tukevasti keski-ikäisiä, joilla on jo omia parikymppisiä.
Muistan ensimmäiset festarit ja niiden tunnelman. Se oli aivan sama kuin täällä nyt vuonna 2007. Tai ehkä rokkia oli silloin enemmän.
Näiden festivaalien ei ole tarvinnut muuttua ajan mukana. Internetikään ei ole vaikuttanut näihin geimeihin mitenkään! Eka festareilla kirjoitin juttuani matkakirjoituskoneella. Nyt yli langattoman verkon mustalla mcbookilla. Prosessi on yhä aivan sama
Sodankylässä ei ole ollut laajenemispaineita, eikä uudistumispyrkimyksiä. Täällä on syöty Seitabaarissa poronkäristystä ja katsottu vanhoja ja uudempia elokuvia. Ja niin tehdään vastakin.
Täällä on myös aina kuunneltu Peter von Baghia. Hänellä on vuosiluvut yhä hallussa ja pirullinen huumorinsa senkun terävöityy, kun elokuvakulttuuri Sodankylän ulkopuolisessa maailmassa rappeutuu.
Vastaan tulee Lapin yliopiston nuori rehtori. Hän kertoo olleensa kokoustamassa elokuvaprofessuurin saamisesta Lappiin. Vähän myöhemmin von Bagh ampuu koko projektin alas Lapin Radiossa. Intohimoja täällä on aina ollut.
Tänne on mukava tulla aina. Vaikka ne vanhat elokuvat ovat yhä parhaita. Ja vaikka ei täältä enää mitään kovin tuoreita viboja saa. Kaikkialta ei tarvitsekaan.