Nie­mi­sel­lä riittää nälkää

Jarkko Nieminen Saksan voitti Philipp Kohlschreiberin 1-6, 6-2, 6-3, 7-6 (7-4) Wimbledonin tennisturnauksessa ja eteni neljännelle kierrokselle 16 parhaan joukkoon.

Jarkko Nieminen eteni Wimbledonissa 16 parhaan joukkoon.
Jarkko Nieminen eteni Wimbledonissa 16 parhaan joukkoon.
Kuva: LINDSEY PARNABY

Jarkko Nieminen voitti Saksan Philipp Kohlschreiberin 1--6, 6--2, 6--3, 7--6 (7--4) Wimbledonin tennisturnauksessa ja eteni neljännelle kierrokselle lauantaina. Saavutus on Niemisen paras Lontoossa, sillä maskulainen on parhaimmillaan edennyt ruohokenttien arvoturnauksessa kolmannelle kierrokselle. Nieminen oli tyytyväinen suoritukseensa, vaikka esitykseen jäi vielä parannettavaa.

-- Ei tässä voi olla negatiivisella mielellä, kun on voittanut. Pystyn kuitenkin pelaamaan paremmin ja parannettavaa riittää, Nieminen mietiskeli. -- Tietysti on hienoa saavuttaa paras sijoitus täällä, mutta nälkää riittää vielä. Tähän asti pelit eivät ole koetelleet fyysisestikään, joten haluan edetä vielä pidemmälle, hän paljasti.

Nieminen (ATP-18) on kohdannut Kohlschreiberin (ATP-88) aiemmin kolmesti tämän vuoden aikana ja joka kerta hän on ollut vastustajaansa parempi. Lauantaina Kohlschreiber taisteli urhokkaasti turnauksessa 22:nneksi sijoitettua Niemistä vastaan.

-- Kohlschreiber aloitti hyvin, mutta hänen pelinsä ailahteli paljon. Välillä tuntui, ettei hän tee ollenkaan virheitä, mutta välillä hän teki paljon helppoja virheitä. En alussa oikein tiennyt kuinka pelata, mutta onneksi pääsin peliin mukaan ja pystyin lopulta pelaamaan omaa peliäni, Nieminen kertasi.

Toisessa erässä helpotti

Nieminen aloitti pelin takkuisesti. Kohlschreiber karkasi nopeasti 3--0-johtoon ja saksalainen vei erän lopulta nimiinsä murskaavasti 6--1. Toiseen erään Nieminen sai nostettua pelitasoa, ja nopeasti Suomen tennisässä oli latonut tulostaululle lukemiksi 3--0. Nieminen säilytti temponsa ja tasoitti erävoitot 1--1:een.

-- Yritin ensimmäisen erän jälkeen olla positiivinen ja ajattelin, että nousen vielä tästä. Sain erään hyvän latauksen, Nieminen totesi.

Kolmas erä oli tasaisempi, mutta Niemisellä ei ollut vaikeuksia omassa syöttövuorossaan. Nieminen mursi saksalaisen syötön erän kahdeksannessa pelissä ja 5--3-johto riitti erän viemiseen.

-- Omat syöttövuorot sujuivat helposti ja tiesin pystyväni jossain vaiheessa breikkiin, Nieminen muisteli. Seuraavassa erässä Nieminen sai syötönmurron, ja hankki itselleen jo kaksi erä- ja ottelupalloa omassa syöttövuorossa tilanteessa 5--4. Kohlschreiber kokosi kuitenkin itsenä vielä kerran taisteluun ja venytti ratkaisun katkaisupeliin. Siinä Nieminen todisti kuitenkin paremmuutensa ja eteni turnauksessa 16 parhaan joukkoon.

-- Kyllä se oli paha paikka, kun hävisin ottelupallot. Pelasin ne huonosti. Ottelut ovat pienestä kiinni, ja pian olisin voinut olla pukuhuoneessa itkemässä. Sen jälkeen oli vain pakko jatkaa ja sain vielä koottua itseni, Nieminen kuvaili.

"Ruoho sopii Tursunoville"

Neljännellä kierroksella Niemisen vastustajaksi asettuu 27:nneksi sijoitettu Venäjän Dmitri Tursunov (ATP-31), joka peittosi omassa kolmannen kierroksen ottelussaan vitossijoitetun Kroatian Ivan Ljubicicin erin 3--2. Nieminen on kohdannut Tursunovin kerran ATP-turnauksessa -- suomalainen voitti Tursunovin 2--0 Bangkokissa vuonna 2005.

-- Ei ollut yllätys, että Tursunov voitti Ljubicicin. Yllättävämpää oli se, että hän nousi voittoon 0--2-tappioasemasta. Osasin kuitenkin aavistella, että hän saattaa tulla vastaan. Olen harjoitellut häntä vastaan, ja tänä vuonna hän on pelannut hyvin. Ruoho varsinkin sopii hänelle hyvin, Nieminen arveli.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä