Suomen tenniksen ykköspelaaja Jarkko Nieminen eteni toiselle kierrokselle Mallorcan turnauksessa. Nieminen pehmitti tiistaina Brasilian Davis cup -joukkueeseen kuuluvan Andre San 6–1, 6–2.
Nieminen oli tyytyväinen peliinsä 381 000 dollarin arvoisessa kisassa. Hän sai takakentällä viihtyvän vastustajan liikkeelle ja pystyi tekemään ratkaisuja vaihtelevalla pelillään.
"Sa on sellainen kaveri, että häntä vastaan on pelattava kovaa tennistä. Pallot on saatava kulmiin, ja toisaalta on pystyttävä lyömään myös poikki kentän", Niemisen valmentaja Henrik Johansen analysoi.
Nieminen on sijoitettu Mallorcan turnauksessa neljänneksi. Ykkössijoitettu on Brasilian Gustavo Kuerten, joka osallistuu kaksinpelin lisäksi nelinpeliin San parina.
Nieminen nousi maanantaina julkaistulla maailmanlistalla 54. sijalle. Sa on samalla listalla 85:ntenä.
Nieminen kohtaa toisella kierroksella Espanjan Galo Blancon, joka on maskulaiselle tuttu vastus. Kaksikko kohtasi huhtikuun alkupuolella Portugalissa Estorilin turnauksessa, jossa Nieminen osoittautui Blancoa 6–1, 6–2 paremmaksi toisella kierroksella.
Nieminen eteni Estorilissä lopulta loppuotteluun asti, jossa hävisi Argentiinan David Nalbandianille.
Nieminen on pelannut urallaan kaksi kertaa ATP-turnauksen finaalissa. Ensimmäinen kerta oli Tukholmassa viime syksynä.