NHL ei kii­reh­di So­tshi-pää­tök­sen kanssa

Jääkiekon NHL päättää pelaajiensa osallistumisesta vuoden 2014 olympiakisoihin liigan komissaari Gary Bettmanin mukaan vasta vuosien päästä. Etenkin venäläispelaajat ovat ilmaisseet halunsa päästä kotikisoihinsa Sotshiin.

- Olympialaiset ovat hieno estradi, Bettman sanoi.

- Otan kaiken kunnian, vastuun ja syyllisyyden siitä, että ylipäätään menimme olympialaisiin, koska meidän on tehtävä se kesken kauden.

Bettman ajattelee asiaa luonnollisesti liiketoiminnan kannalta. NHL kärsii taloudellisesti, kun kausi keskeytetään pariksi viikoksi helmikuussa. Sotshissa ongelmana on lisäksi se, että ottelut pelataan Pohjois-Amerikan aikaan todella aikaisin.

- Media seuraa kisoja varsin hyvin, kun ollaan Pohjois-Amerikan aikavyöhykkeillä. Se toimii Vancouverissa, mutta seuraamisen joutuu kyseenalaistamaan, kun pelataan toisella puolella maailmaa.

- Pelit pelataan aamun kello neljän ja iltapäivän kello kahden välillä. Se ei tarkoita, ettemme menisi kisoihin, mutta nyt on punnittava osallistumisen hyötyjä ja taakkoja.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä