Newtest Oy on kehittänyt ja patentoinut uuden menetelmän ja laitteen osteoporoosin ennaltaehkäisyyn. Menetelmän ja laitteen avulla on voitu Newtestin mukaan ensimmäistä kertaa mitata ja rekisteröidä osteoporoosia ennaltaehkäisevän liikunnan laatu ja määrä.
Osteoporoosi on yksi suurimmista kansanterveydellisistä ongelmista teollistuneissa maissa, ja sen kansantaloudelliset kustannukset ovat erittäin suuret, yhtiöstä kerrotaan.
"Osteoporoosia ennaltaehkäisevän menetelmän ja siinä käytettävän henkilökohtaisen laitteen kehitys alkoi jo 1990 -luvun puolivälissä, jolloin saimme ajatuksen, että Powertimer -testauslaitteistoamme voisi käyttää hyväksi luukatoa ennaltaehkäisevän liikunnan vaikuttavuuden arvioimisessa", kertoo Newtestin tuotekehitysjohtaja Ari Jämsén.
Newtestin mittalaite on ollut käytössä liikunnan määrän ja laadun rekisteröinnissä Oulun yliopiston fysiologian ja lääketieteen tekniikan laitosten tutkimuksessa, jossa selvitettiin luukatoa ennaltaehkäisevää liikuntaa.
Laite pystyy erottelemaan erilaiset liikesuoritukset toisistaan. Esimerkiksi kävely, juoksu ja hyppelyt aiheuttavat kukin tyypilliset kiihtyvyysvasteet.
"Mittausteknologian kehittyminen on mahdollistanut ajatuksemme jatkojalostamisen ja tuotekehityksen. Olemme pystyneet kehittämään henkilökohtaisen laitteen ? ikään kuin luun 'sykemittarin', jonka avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan päivittäisen liikunnan vaikutusta luun tiheyteen. Tämä laite ja menetelmä perustuvat liikunnan intensiteetin mittaamiseen ja laadun analysointiin ns. sumeaan logiikkaan perustuvan analysointiohjelmiston avulla", Jämsén jatkaa.