New Yorkin osakemarkkinat avautuivat tiistaina odottavan tunnelman vallitessa. Markkinat ja sijoittajat odottavat lisäksi kiinnostuneena niin Yhdysvaltain keskuspankin Fedin korkopäätöstä kuin Hewlett-Packardin ja Compaqin fuusiosuunnitelmien edistymistä.
HP:n omistajat äänestävät fuusiosta tänään, mutta lopullista päätöstä joudutaan odottamaan vähintään kaksi viikkoa HP:n monimutkaisen äänestyskäytännön ja äänten tarkistuslaskennan takia.
Ennakkoarvioiden mukaan Fed pitää korkotason ennallaan.
Kello 17 Suomen aikaa teollisuusosakkeiden kehitystä kuvaava Dow Jones -indeksi oli vajaan puolen prosentin nousussa ja teknologiaosakkeiden Nasdaq-indeksi puolestaan lähes edellisillan tasolla.
Suomalaisosakkeista Soneran avauskurssi oli edellispäivän tasolla 4,55 dollarissa ja Nokian hinta oli alentunut 1,6 prosenttia 22,05 dollariin.