EU käy parhaillaan Yhdysvaltain kanssa neuvotteluja maailman suurimman vapaakauppa-alueen muodostamisesta. Kauppasopimuksella (TTIP) on tarkoitus edistää Pohjois-Amerikan ja Euroopan välistä kauppaa muun muassa pienentämällä tullimaksuja, poistamalla kaupan esteitä ja yhtenäistämällä sääntelyä.
EU:n komission ja Yhdysvaltain kauppaministeriön vetämät neuvottelut alkoivat kesällä 2013 ja ne on tarkoitus saada päätökseen viimeistään 2016.
Aikataulu voi olla ylioptimistinen, sillä pöydällä on monimutkaisia kysymyksiä kuten maataloustuotteiden kiintiöt, kasvien geenimanipulaatio, sijoittajasuoja ja sopimusriitojen sovittelujärjestelmä.
Neuvottelut kuitenkin etenevät. Kummallakin osapuolella on kova halu kasvattaa vientiä ja päästää yritykset vapaaseen kilpailuun.
Britanniassa toimiva talouspoliittinen tutkimuslaitos CEPR on laskenut, että onnistuessaan sopimus kasvattaa bruttokansantuotetta EU-alueella 120 miljardia euroa vuodessa. Yhdysvaltojen kasvu on 95 miljardia euroa. Tutkimuslaitoksen tiedot perustuvat teoreettisiin malleihin. Vasta käytäntö näyttää todellisen suunnan.
Ukrainan kriisi lisää sopimuksen painoa. EU on menettänyt kauppapakotteiden vuoksi markkinoita Venäjällä ainakin hetkeksi, joten kasvava kaupankäynti Yhdysvaltojen kanssa tulisi tarpeeseen. Vapaakauppasopimuksen toivotaan myös vähentävän EU:n energiariippuvuutta Venäjästä.
Vapaakauppasopimus avannee uusia mahdollisuuksia investointihyödykkeitä tuottavalle Suomen teollisuudelle. Pääsy Yhdysvaltain julkishallinnon tarjouskilpailuihin helpottuu. Yhdysvallat on Suomen neljänneksi tärkein vientimaa jo nyt.
Neuvottelujen kulusta on saatu hyvin vähän tietoja Brysselin kabinettien ulkopuolelle. Asiakirjat on julistettu salaisiksi. Tiedotusvälineet saavat tiedonmurusia korkeintaan vuotojen avulla. Kansalaisyhteiskunta ei pysty seuraamaan neuvotteluja, joiden lopputulos vaikuttaa ihmisten elämään.
Keskeneräisistä neuvottelukysymyksistä ei ole luonteva huudella, mutta tietty salamyhkäisyys aiheuttaa turhaa kuohuntaa sekä kannattajissa että vastustajissa.
Kauppasopimus nähdään liian yksipuolisesti joko markkinatalouden autuaaksi tekevänä yrityksenä pelastaa teollisuusmaat tai vaihtoehtoisesti pelottavana finanssimörkönä, joka vie EU:n jäsenmailta itsenäisen päätösvallan. Totuus lienee jossakin puolivälissä.
Eniten närää on herättänyt sijoittajasuoja, jonka pelätään siirtävän poliittista valtaa suuryrityksille. Kauhukuvan mukaan yritys voi haastaa valtion oikeuteen, mikäli se säätää yritystoimintaa heikentäviä lakeja, esimerkiksi luonnonsuojelun nimissä.
Komission pitää tiedottaa avoimesti sopimuksen sisällöstä ja neuvottelujen kulusta. Kansalaisille on kerrottava, mitä sopimus tarkoittaa ja mihin se velvoittaa valtioiden lisäksi esimerkiksi aluehallintoa ja maakuntia. Tieto ei lisää tuskaa, vaan hälventää ylisuuria luuloja ja pelkoja.
Pääkirjoitus