Tshetsheenien taistelu Moskovan keskusvaltaa vastaan on ollut näkyvästi esillä kymmenkunta vuotta, mutta mikään rauhan tyyssija ei Kaukasuksen alue ole muutoinkaan. Kaukasuksen vuoristoalueella maksetaan yhä monin tavoin Stalinin ajan kansallisuuspolitiikan laskua.
Natsi-Saksan apureiksi leimaamansa tshetsheenit ja ingushit Stalin karkotti vuonna 1944 Siperiaan ja Kazakstaniin. 800 000 karkotetusta noin kolmasosa kuoli matkan rasituksiin.
Kun Hrushtshev reilu kymmenen vuotta myöhemmin antoi paluuluvan, olivat naapurialueiden asukkaat ehtineet jo levittäytyä Tshetsheniaan ja Ingushiaan. Konfliktin siemen oli kylvetty pitkäksi aikaa.
Rajanveto noudatti Stalinin ajan Neuvostoliitossa tarkoituksenmukaisuusperiaatetta. Niinpä esimerkiksi osseetit jaettiin kahteen neuvostotasavaltaan, alueen pohjoisosissa asuneet Venäjän neuvostotasavaltaan ja etelämpänä asuneet Georgian (Gruusian) neuvostotasavaltaan.
Neuvostoliiton vuosina nämä jännitteet pystyttiin pitämään kurissa kovin ottein, mutta kun Neuvostoliitto romahti, nousivat vanhat kiistat pintaan, sanoo tutkija Mikko Palonkorpi Helsingin yliopiston alaisesta Aleksanteri-instituutista.
Ensimmäinen läntiseen tietoisuuteen tullut Kaukasuksen alueen konflkti oli Armenian sisällä sijaitsevan mutta pääasiassa azerien asuttama Vuoristo-Karabah, jossa aseellinen välienselvittely alkoi jo 1980-luvun lopussa. Nyt siellä ei ole varsinaista sotatilaa, mutta myöskään pysyvää rauhaa tai poliittista ratkaisua ei ole näköpiirissä.
Samaa voidaan sanoa Georgiasta irti pyristelevästä Abhasiasta.
Vuosisatojen
itsenäisyystaistelu
Tshetsheenien taistelu itsemääräämisoikeuden puolesta on kuitenkin kaikista Kaukasuksen kansoista pisin ja näkyvin. Sitä on kestänyt jo 200 vuotta väliin kiihtyen, väliin hiljentyen. Neuvostoaika oli Stalinin karkotuksia lukuunottamatta hiljaiselon aikaa ja muutamat tshetsheenit nousivat jopa näkyviin asemiin neuvostohierarkiassa. Viimeisin heistä oli parlamentin puhemies Ruslan Hasbulatov.
Neuvostoliiton hajottua Armenia, Azerbaidzhan ja Georgia Kaukasuksen eteläosissa saivat itsenäisyyden. Myös Tshetshenia julistautui marraskuussa 1991 itsenäiseksi, mutta sen haaveet murskattiin kovin ottein.
Edellämainituilla kolmella oli Neuvostoliiton perustuslain mukaan oikeus erota Neuvostoliitosta, mutta Tshetshenia oli Venäjän neuvostotasavallan oblasti eli osa-alue, Palonkorpi huomauttaa.
Boris Jeltsin kyllä kehotti alueita "ottamaan itselleen kaikki valta minkä pystytte nielemään", mutta tämä tapahtui Jeltsinin ja Gorbatshovin valtataistelun kuumimmassa vaiheessa. Kun Jeltsin sitten lujitti valtansa, veti hän jarrut päälle eikä antanut enää useampien palojen lohjeta Venäjän emämaasta, Palonkorpi jatkaa.
Tshetsheenien kohtalontoverit ingushit panivat itsenäisyyshaaveensa jäihin huomatessaan miten tylysti Moskova suhtautui tshetsheenien itsenäisyyshankkeeseen. Ingushia oli ollut neuvostovallan viimeiset vuosikymmenet toinen osa Tshetshenia-Ingushian autonomista aluetta.
Ingushia onnistui pitkään tasapainoilemaan Moskovan ja tshetshenian välillä, mutta kaksi vuotta sitten kulissivaaleissa presidentiksi valittu entinen turvallisuuspalvelun upseeri Murat Zjazikov on menettänyt otteen.
Ingushien ja pohjoisosseettien välillä on ollut kahnausta tsaarien ajoista alkaen. Vuonna 1992 ne kävivät pienimuotoisen sodan, jonka seurauksena joukko ingusheja asuu yhä pakolaisleireissä.
Uskontokannat
jyrkentyneet
Kaukasuksen asukkaita suurin osa on muslimeja. Vain osseetit ovat kristittyjä.
Islam on Kaukasuksen vuoristossa ollut maallistunutta ja maltillista, sen ääri-islamilaiset ilmentymät ovat varsin tuoretta perua. Monien kansallisuuksien Dagestanissa tosin on ollut myös uskonnollisia ääriliikkeitä pitempäänkin.
Kun Tshetshenia julistautui itsenäiseksi, lupasi presidentti Dzohar Dudajev kunnioittaa uskonnonvapautta.
Ääri-islamilaisuus on saanut Tshetsheniassa ja muualla Kaukasuksella jalansijaa sen takia, että se on koettu ainoaksi ulkopuoliseksi tukijaksi tshetsheenien kamppailussa, Palonkorpi selvittää.
Venäjän linja
epäjohdonmukainen
Kaukasuksen muista konflikteista on kuluneena kesänä ollut esillä myös Georgialle kuuluva Etelä-Ossetia.
Venäjän rooli Etelä-Ossetiassa on merkillinen. Se aseistaa itsenäisyysmielisiä, jakaa osseeteille Venäjän passeja ja pitää alueella rauhanturvaajia. Näin Venäjä tukee separatistisia hankkeita Etelä-Ossetiassa mutta tuomitsee ne Tshetsheniassa.
Myös Dagestan on vaarallinen ruutitynnyri. Itse asiassa toinen Tshetshenian sota alkoi juuri Dagestanista, kun tshetsheenikapinallisten tunnetuin johtaja Shamil Basajev valloitti kesällä 1999 useita kyliä Dagestanissa ja julisti sinne islamilaisen lain, sharian.