Työryhmä on tehnyt varovaisen ehdotuksen sitovan kansanäänestyksen kirjaamisesta perustuslakiin. Ajatukseen on syytä suhtautua varoen.
Oikeusministeri Johannes Koskisen johtaman työryhmä ei löytänyt kaksi ja puoli vuotta vanhasta perustuslaista kovin paljon korjattavaa. Ministerin mukaan perustuslaki on toiminut hyvin siellä missä sen pitikin eli korkeimpien valioelinten valtasuhteiden uudelleenmäärittelyssä.
Työryhmä kuitenkin uskoo, että kansalaisten suoran osallistuminen mahdollisuuksia joudutaan arvioimaan uudelleen pitkällä aikavälillä. Jos nykyistä neuvoa-antavaa kansanäänestystä halutaan vahvistaa, ainoa keino siihen lienee siirtyminen päättävän kansanäänestyksen suuntaan.
Työryhmän kirjaus ei ole kuitenkaan yksiviivainen kannanotto sitovan kansanäänestyksen puolesta, vaan esitys asian pohtimiseksi ja eurooppalaisen kehityksen seuraamiseksi.
Suomi on melkoinen poikkeus Euroopassa, jossa 22 maan perustuslaki sisältää säännöksiä päättävästä eli ainakin tietyin edellytyksin sitovasta kansanäänestyksestä. Suomen lisäksi vain Bulgariassa ja Luxemburgissa on käytössä pelkästään neuvoa-antava kansanäänestys. Kansalaisten kannalta suoran demokratian muodot ovat läheisimpiä kuin edustuksellinen demokratia. Vaatimukset kansanäänestyksistä ovatkin voimistuneet.
Suomen ja muiden maiden välille ei kuitenkaan ole järkevää vetää kovin nopeasti yhtäläisyysmerkkejä. Neuvoa-antava kansanäänestykseenkin on turvauduttu Suomessa hyvin harvoin. Valtiollisella tasolla kansalta on kysytty neuvoa kieltolain kumoamisesta ja EU-jäsenyydestä. Kunnissa kansan mielipidettä tiedustellaan lähinnä kuntaliitoksista, mutta ei juuri muista asioista. Kansanäänestyksen vieroksuntaan eli suomalaiseen perinteeseen on ollut perustellut syyt. On ajateltu, että edustuksellinen demokratia riittää.
Se on riittänyt niin hyvin, että voi kysyä, missä isoissa asioissa on muka menty metsään siksi, ettei kansanäänestystä ole käytetty. Vakuuttavia esimerkkejä tuskin löytyy. Päin vastoin voi kysyä, olisiko esimerkiksi YYA-sopimus mennyt läpi, jos se olisi viety neuvoa-antavaan kansanäänestykseen.
Jos jatkossa asiasta ryhdytään keskustelemaan vakavissaan, kannattaisi ensin edetä toisessa järjestyksessä. Ensi alkuun kannattaisi pohtia, millaisista asioista kansan neuvoa olisi viisasta kysyä. Vasta kun kokemuksia neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä on saatu kunnolla, on aika miettiä seuraavaa askelta eli sitovaa kansanäänestystä. Esimerkiksi jo nyt on mahdollista järjestää vaikkapa Nato-jäsenyydestä neuvoa-antava kansanäänestys.
Periaatteessa neuvoa-antava kansanäänestyskin on päättävä, sillä poliitikot eivät hevin halua päättää vastoin kansan tahtoa. Tilaa harkinnalle jää vain, jos tulos on hyvin tasaväkinen.
Seurantatyöryhmässä on hahmoteltu mallia, että kansanäänestykset voisivat koskea perustuslakia, mutta myös joitakin eduskunnan käsittelemiä lakeja. Aloitteen tällaisesta kansanäänestyksestä voisi tehdä esimerkiksi vähintään 20 kansanedustajaa, ja sille olisi saatava kansanedustajien enemmistön tuki.
Työryhmän mukaan uusi perustuslaki ei ole synnyttänyt riitaa valtioelinten välillä. Arvio on kovin muodollinen. Ulkopolitiikan uutta johtamistapaa ei ole edes koeteltu vielä kunnolla, eikä Koskisen ryhmä kiinnittänyt riittävästi huomiota uuden johtamisjärjestelmän luomaan epäviralliseen päätöksentekotapaan. Asiaan kannattaa palata, kun kokemuksia on kertynyt enemmän.